Hyvän joulun toivotukset, sekä liikuntajoulukalenterini loppuosa

Ihanaa – joulu on täällä! Hetki aikaa hengähtää, rauhoittua ja rentoutua.Mulla on viiden päivän joululoma, enkä aikonut sen aikana juurikaan liikkua. Ehkä käyn aattoiltana pienen jouluvalojen ihastelulenkin, mutta se saa riittää. 🙂 Tammikuussa voi sitten aloittaa taas uudella tohinalla tanssitunnit ja muut. Nyt tanssitunnit ovatkin olleet jo jonkin aikaa joulutauolla, ja liikuntajoulukalenterini loppu on sujunut seuraavasti:

Lepopäivä. Olin todellakin levon tarpeessa ja vietin koko päivän kotona pyjamat päällä.:-)

Siivousta 4 h + kevyt kävelylenkki 25 min. Tänään siivottiin, siivottiin ja siivottiin. Sen jälkeen puhtia ei ollut kuin kevyeen, lyhyeen kävelylenkkiin. Mutta siitä tulikin hyvä fiilis! Niinpä vaikka olisit kuinka rätti-puhki-poikki, niin kokeile kevyttä kävelyä! Se virkistää ja rentouttaa.

Kiinteytys-tunnin ohjaus.
Kiinteytys- ja Step Body –tuntien ohjaus.

Kiinteytys- ja lattarijumppien ohjaus.
Step Body –tunnin ohjaus.
Siivousta, reissaamista ja lepoa.:-)
Tälle päivälle suunnitelmissa on tietenkin lepoa, mutta ehkäpä myös kevyt kävelylenkki jouluvaloja ihastellen.

Muista, että jouluna saa ja pitää levätä ja herkutella! Se, mitä teet joulun ja uuden välillä, ei heilauta vaakaa tai kuntoa suuntaan eikä toiseen. Se, mikä merkitsee, on se, mitä teet uuden vuoden ja joulun välillä.
Ihanaa, rentoa ja rauhallista joulua!

Terkuin, Kirsi

kirsinkuntopiiri

Moi! Olen Kirsi - intohimoinen liikkuja ja muiden liikuttaja. Haluan liikuttaa myös sinua. Tervetuloa mukaan kuntopiiriini!

Yksi vastaus artikkeliin “Hyvän joulun toivotukset, sekä liikuntajoulukalenterini loppuosa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta