Nauru on parasta lääkettä

Naurujooga yllätti positiivisesti

Hihitystä, kikatusta, hohotusta, räkätystä, käkätystä, pärskintää. Ai että! Miten nauraminen voikin olla niin mahtavaa?! Mutta ainakin mulle kunnon naurukohtaus tulee kylään aivan liian harvoin. Hymyilen paljon, mutta nauran aivan liian vähän. Nauroin viime perjantaina pitkästä aikaa jalat ristissä ja vedet silmissä. Nimittäin naurujuoogassa.

Okei. Kun ekaks kuulin, että tyky-iltapäivän aiheena on naurujooga, olin utelias, mutta en ihan hirvittävän innostunut. Olin kuullut, että naurujooga on sellaista ho, ho, ha, ha –tavujen luettelua, eikä ketään oikeasti naurata. Mietin, että tuleeko siellä fiilis, että nyt on pakko nauraa. Tai onko se vaan toooooosi tylsää, tai pitääkö siellä tehdä jotain lapsellista ja noloa?

Naurujooga yllätti. Positiivisesti.

Mitä naurujooga on?

Naurujoogan on kehittänyt intialainen lääkäri Madan Kataria Intiassa vuonna 1995. Hän kirjoitti tuolloin artikkelia naurun terveyttä edistävistä vaikutuksista ja sai idean perustaa nauruklubin – ryhmän, johon ihmiset voivat tulla nauramaan yhdessä. Siten jokaisella on mahdollisuus päästä naurun kautta vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa. Ja näin syntyi naurujooga.

 
Naurujoogassa nauretaan ryhmässä. Ideana on se, että ryhmään tullessa ei tarvitse olla valmiiksi iloinen, eikä siellä kerrota naurattavia vitsejä, vaan naurun voi synnyttää muillakin keinoin. Naurujoogassa nauru käynnistetään nauruharjoituksilla. Ryhmän dynamiikan ja katsekontaktien kautta nauru muuttuu pikkuhiljaa spontaaniksi. No niin, kuulostaa just siltä että joopa joo. Mutta näin oikeasti kävi.

Nauruharjoitukset olivat hassuja. Niitä on hankalaa kertoa siten, että kuulostaisivat yhtä hauskoilta kuin mitä olivat. Yhdessä harjoituksista piti pyllistää ja katsoa toista jalkojen välistä silmiin nauraen samalla sikamaisesti. Kuulostaa just siltä nololta ja lapselliselta, mitä etukäteen pelkäsin. Mutta eipä se niin ollutkaan. Tuo harjoitus oli yksi niistä, jolloin hihitin vedet silmissä. Naurujoogaa on hankalaa kuvailla. Se pitää kokea itse. 🙂

Missään vaiheessa ei ollut pakko nauraa, jos ei naurattanut. Mutta kyllä meidän kahdeksan henkilön porukasta jokainen nauroi jossain vaiheessa aidosti ja oikeasti. Ja vaikka ei naurattaisikaan, niin myös nauruharjoitukset, joissa nauretaan tekonaurua, ovat terveydelle hyväksi. Kroppa ei nimittäin tunnista sitä, onko nauru spontaania vai ei, jolloin myös tekonauru saa aikaan samat fysiologiset ja psyykkiset vaikutukset kuin spontaani nauru.  

Mutta miten jooga liittyy tähän? Nauruharjoitusten välissä rauhoituttiin tekemään joogahengityksiä. Syvät hengitykset lisäävät hapen määrää elimistössä, rentouttavat ja rauhoittavat. Ne toimivat yllättävän hyvin räkättämisen välissä. Eli jooga-asentoihin ei naurujoogassa tarvitse taipua.

Meidän naurujoogatuokio kesti 1,5 tuntia. Aika hurahti tosi nopeasti. Tuokion lopuksi maattiin piirissä ja jokainen sai nauraa, jos nauratti. Sen jälkeen hiljennyttiin lyhyeen loppurentoutukseen.

Mitä naurujooga vaatii?

Ei mitään. No, mielellään rennot vaatteet ja hieman heittäytymistä. Ja varmasti hyvän ohjaajan. Meillä oli ohjaajana huikea persoonallisuus Tuula Piira.

Miltä tuntui?

Olo oli naurujoogan jälkeen rento, iloinen, mutta ”kaikkensa antanut”, eli vähän kuin olisi samalla tehnyt jonkin fyysisen harjoitteen. Sitähän se itse asiassa hieman olikin, sillä nauru aktivoi useita eri lihaksia ja kohottaa sykettä.

Miksi kannattaa nauraa?

Lue lisää:

http://www.naurujooga.fi/

Nyt ei muuta kuin hulvattoman hauskaa ja nauruntäyteistä loppuviikkoa! 🙂

 

Terkuin, Kirsi

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *