Vuohenjuustotabbouleh

Innostuttiin testailemaan Valittujen Palojen ”Syö hyvin, voi hyvin –  Salaatit” –kirjasta erilaisia salaatteja. Yksi niistä oli vuohenjuustotabbouleh. Olin sen verran hyvää, että tässä resepti myös teille.Tabbouleh on klassinen Lähi-idän salaatti.

Tabbouleh on klassinen Lähi-idän salaatti.

4 annosta

280 g bulgurvehnärouhetta

1 keltainen paprika siemenittä pilkottuna

20 kirsikkatomaattia lohkottuina

1 pieni punasipuli hienonnettuna

10 cm pala kurkkua siemenittä pilkottuna

1 iso porkkana raastettuna

5 rkl persiljaa hienonnettuna

2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna

1 pieni, tuore punainen chili hienonnettuna siemenittä

200 g pehmeää vuohenjuustoa murennettuna

suolaa ja mustapippuria

Sitruuna-juustokuminakastike

¼ tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)

1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna

1 rkl sitruunanmehua

3 rkl extraneitsytoliiviöljyä

Tarjoamiseen

salaatinlehtiä

12 retiisiä viipaloituina

Valmistusaika: noin 30 minuuttia

  1. Kaada bulgurvehnärouhe isoon kulhoon ja peitä kiehuvalla vedellä. Sekoita hyvin ja jätä likoamaan 15-20 minuutiksi.
  2. Valmista sillä välin kastike. Sekoita juustokumina, valkosipuli ja sitruunamehu yhteen pienessä kulhossa. Vatkaa öljy vähitellen sekaan.
  3. Pilko ja hienonna salaattiin tulevat ainekset.
  4. Valuta bulgurvehnä tiheässä siivilässä ja painele siitä kaikki ylimääräinen vesi pois. Kaada kuiva bulgur takaisin kulhoon. Lisää kulhoon paprika, tomaatit, sipuli, kurkku, porkkana, persilja, korianteri, minttu sekä chili. Kaada kastike joukkoon ja mausta seos makusi mukaan suolalla ja mustapippurirouheella. Sekoita ainekset varovasti mutta hyvin keskenään.
  5. Järjestele salaatinlehdet neljälle annoslautaselle. Nosta bulguria lehtien päälle ja ripottele pinnalle vuohenjuustomuruset. Koristele annokset retiisillä ja tarjoa.

Yksi annos sisältää:

538 kcal

20 g proteiinia

26 g rasvaa (josta tyydyttynyttä rasvaa 7 g)

55 g hiilihydraatteja (joista sokereita 2,5 g)

3 g kuitua

Koska bulgurvehnästä ei ole seulottu jyvän kuorikerroksia, se sisältää hyvin B-ryhmän vitamiineja.

Nam!

Terkuin, Kirsi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *