Persikkainen raejuustosalaatti

Salaattivinkki viikolle

Tässä nopea, raikas, maukas ja ravitseva salaatti!

Resepti on otettu Valittujen Palojen Salaatit-kirjasta. Testattu ja maukkaaksi havaittu.

persikkainen raejuustosalatti

4 annosta:

250 g talonpoikaispapuja tai vihreitä pakastepapuja
170 g sokeriherneen palkoja puolitettuina (mulla tarttui mukaan pakasteherneitä)
100 g rucolaa
45 g vuonankaalia (en ite punninnu salaatteja, vaan heittelin joukkoon jonkin verran)
4 kypsää persikkaa kivettöminä ja ohuesti viipaloituina (kaupassa ei ollu persikoita, joten käytin nektariineja)
450 g raejuustoa
4 rkl mantelilastuja paahdettuina
cayennepippuria
koristeluun tuoretta tilliä

hunaja-tillikastike:

2 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 tl rakeista ranskalaistyyppistä sinappia
2 tl juoksevaa hunajaa
2 rkl tilliä hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

  1. Kumoa pavut kattilaan ja kiehauta vähäisessä määrässä vettä (talonpoikaispapuja neljän, pakastepapuja kahden minuutin ajan). Lisää herneenpalot joukkoon ja keitä vielä minuutti. Valuta ja jäähdytä siivilässä kylmän veden alla.
  2. Valmista kastike sekoittamalla kulhossa kastikkeen ainekset yhteen.
  3. Lisää kulhoon herneet, pavut, rucola, vuonankaali ja sekoita varovasti.
  4. Jaa salaatti neljälle lautaselle. Nosta päälle persikkaviipaleet ja väleihin raejuustoa. Ripottele pintaan mantelilastut ja hieman cayennepippuria. Koristele annokset tillinoksilla.

Yksi annos sisältää:

353 kcal
25 g proteiinia
17 g rasvaa (josta tyydyttynyttä 3 g)
26 g hiilihydraatteja (joista sokereita 13 g)
9 g kuitua

Terkuin, Kirsi

kirsinkuntopiiri

Moi! Olen Kirsi - intohimoinen liikkuja ja muiden liikuttaja. Haluan liikuttaa myös sinua. Tervetuloa mukaan kuntopiiriini!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta