Talvinen bataatti-fetasalaatti

Valion reseptilehtisestä löytyi suussa sulavan herkullisen salaatin resepti.

Täyteläinen, ruokaisa, kirpeä, pehmeä, makea... taivaallinen salaatti!
Täyteläinen, ruokaisa, kirpeä, pehmeä, makea… taivaallinen salaatti!

Talvinen bataatti-fetasalaatti

4 annosta

valmistusaika noin 30-40 min.

300 g bataattia
300 g raakaa punajuurta
2 sipulia
2 rkl hunajaa
2 rkl öljyä
½ tl suolaa
mustapippuria
300 g hapahkoa omenaa
1 pussi (150 g) salaattisekoitusta
1 dl saksanpähkinöitä
180 g fetajuustoa

omenavinaigrette

1 dl omenatäysmehua
2 rkl omenaviinietikkaa
1 dl öljyä
1 rkl hunajaa
ripaus suolaa

Valmista ensin omenavinaigrette sekoittamalla ainekset keskenään. Anna maustua peitettynä jääkaapissa. Kuori ja paloittele bataatti, punajuuret ja sipuli. Laita laakeaan uunivuokaan. Valuta päälle hunaja ja öljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunin yläosassa 225 asteessa noin 20-30 min. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi. Aseta laakealle tarjoiluvadille salaattisekoitus ja omenakuutiot. Kaada joukkoon puolet omeavinaigrettesta, sekoita. Nostele päälle paahdetut juurekset. Viimeistele karkeasti rouhituilla saksanpähkinöillä ja fetajuustokuutioilla. Tarjoa loppu omenavinaigrette erikseen.

Maukasta viikonloppua!

Terkuin, Kirsi

kirsinkuntopiiri

Moi! Olen Kirsi - intohimoinen liikkuja ja muiden liikuttaja. Haluan liikuttaa myös sinua. Tervetuloa mukaan kuntopiiriini!

4 vastausta artikkeliin “Talvinen bataatti-fetasalaatti”

  1. Ompa hyvän näköinen salaatti! Löysin blogisi tänään ja koukutuin saman tien ja ajattelinkin kysyä vinkkiä, josko voisit tehdä aiheesta postauksen tai jos olisit mahdollisesti jo tehnyt. Olen siis ihan aloitteleva liikkuja, liikuntaa ei oikeastaan ole muuten tullut harrastettua kuin hyötyliikunnalla kun teen fyysisesti raskasta työtä. Nyt tavoitteenani on pyrkiä poliisikouluun ja sen myötä kunnon kohotus on välttämätöntä ja laihtuakkin pitäisi, kun ylipainoa on aika rutkasti. Miten siis kannattaisi aloittaa? Käyn uimassa 1-2 x viikossa ja tällä viikolla aloitin myös lenkkeilyn, joilla olen käynyt kävely/hölkkä yhdistelmällä n. 3 km matkoja. Jonkunlaista lihaskuntoa olen myös yrittänyt kerran viikkoon tehdä.

    Ruokatottumuksia olen onnistunut muuttamaan mielestäni jo hyvin, syön paljon kasviksia (vaikka en kuitenkaan vielä niin paljon päivässä kuin pitäisi) ja olen pienentänyt annoskokoja entisestä. Noudatan myös säännöllistä ruokarytmiä, paitsi jos työpäivä venyy pitkäksi eikä taukoja oikein ehdi pitämään. Näillä keinoilla olen nyt laihtunut hiukan yli kuukaudessa 4 kg, joten enemmänkin olen huolissani juuri kunnon kohotuksesta. Riittävätkö nykyiset liikuntamuodot/määrät siihen vai mitä pitäisi tehdä toisin?

    • Moikka! Suunnittelen kuntoiluiden aloitukset aina yksilöllisesti, koska niihin vaikuttaa niin moni asia. Mutta yleisesti ottaen kannattaa lähteä liikkeelle vähitellen niin, että keho tottuu kuormitukseen, eikä tule heti alkujaan esim. rasitusvammoja. Poliisikoulun pääsykokeita ajatellen lisäisin toisen lihaskuntotreenin viikkoon ja treenaisin erityisesti niitä liikkeitä, mitä myös pääsykokeissa testataan. 🙂
      Tsemppiä! 🙂

    • Hei!
      Hyvännäköistä salaattia ja varmaan maistuukin hyvältä! Tykkäsin muutenkin blogisivuistasi. Olen myös ollut hurahtanut kuntoiluun jo runsaan vuoden verran. Arlan proteiinirahkat on hyvä treenin jälkeen antamaan voimaa ja pitämään nälkää kurissa.

    • Kiva, että blogista löytyi sulle mieleisiä juttuja! 🙂 Rahkat on hyviä – kuuluu munkin päivittäiseen ruokavalioon. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta