Talvilomaviikon fiiliksiä

Moikka!

Vietin tällä viikolla talvilomaa. Tässä viikon lomafiiliksiä.

Kirsi

Loma alkoi keväisissä fiiliksissä. Mun täytyy aina keväällä saada joku pirtsakan värinen paita. Ja tietty piti ottaa kuva siitä, sekä myös muistoksi kuva siitä, kun ikää oli vielä 35… Eli loman aikana 36 vuotta tärähti täyteen..  😀

Lomaviikko hurahti mökkeillen. Tein yhtenä päivänä kävelylenkin jäällä.

lenkki

Toisen kerran lenkkeilin tietä pitkin auringon pilkahduksista nautiskellen. Lenkin päätteeks treenasin selkä- ja vatsalihakset Tabata-tyyliin.

maisema

maisemaa

Parina päivänä ennen vesisateita oli jäällä hyvä potkukelkkailla. Edellisestä kelkkailusta olikin jo aikaa. Hiki tuli pintaan, ja pakarat sai kyytiä.

potkukelkka

Tietty välillä piti myös rentoutua. Rommikaakao toisessa kädessä ja pilkkivapa toisessa..

pilkki

Viime vuonna tähän aikaan mökillä sai tehdä kunnolla lumitöitä. Nyt ei maassa ollut lainkaan lunta (paitsi jäällä pari senttiä, mutta sekin muuttui viikon varrella). Sen sijaan pajunkissat olivat jo avautuneet.

pajunkissat

Lisäksi tuli saunottua, pelailtua ja syötyä hyvin. Pari herkullista reseptiä odottaakin postausvuoroaan.

Nyt on kiva palata taas töiden ja treenien pariin.

Mukavaa viikkoa!

Terkuin, Kirsi

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *