Kielen mennessään vievä kuhaceviche

Kesäisen alkupalan resepti

Saatiin viime viikonlopun mökkireissulla pari kuhaa. Niistä valmistui mm. herkullinen kuhacevihce. Tämä Etelä-Amerikasta kotoisin oleva raikkaan kirpeä herkku on mainio alkupala tuoreen leivän kera. Halutessa rinnalle voi valmistaa myös salaatin, tai pilkkoa esim. mangoa ja tomaattia ja lisätä ne cevichen joukkoon juuri ennen tarjoilua.

kuhacevicheAlkupalaksi / pikkupurtavaksi neljälle:

300 g tuoretta kuhaa
4-6 limeä
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 punasipuli
1 tuore punainen chili (tai maun mukaan enemmän)
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus sokeria
ruukku tuoretta korianteria

Purista limettien mehut laakeaan kulhoon. Lisää joukkoon puristettu valkosipuli, pilkottu chili, silputtu korianteri, oliiviöljy, suola, mustapippuri ja ripaus sokeria. Poista kuhasta ruodot ja leikkaa kuha (myös siika tai lohi käy) ohuiksi, noin sentin kuutioiksi. Lisää kuutiot limeliemen joukkoon. Anna kuhan raakakypsyä liemessä jääkaapissa puolesta tunnista pariin tuntiin, kunnes kala on muuttunut valkoiseksi. 

Niin hyvää!!

Terkuin, Kirsi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *