Erään lapsettoman tarina

Terve, tässä kirjoittaa 36-vuotias ”mummo”. No, ei mulla lapsenlapsia ole. Kun ei ole omia lapsiakaan. Eikä tule. Kun en saa, vaikka haluaisin. Koska mun hormonitoiminta on ennenaikaisesti hiipunut, enkä pysty tulemaan raskaaksi.

Viimeinen vuosi on ollut rankka. Oon käyny sen aikana läpi rankat lapsettomuushoidot tuloksetta. Aloitin tän jutun kirjoittamisen jo keväällä, mutta en ollut silloin vielä valmis julkaisemaan tätä. En aikaisemmin halunnut kertoa asiasta, kun toivoin ja pelkäsin samanaikaisesti. Halusin kertoa sitten, kun olen raskaana. Mutta en koskaan tullut raskaaksi. Nyt haluan jakaa tarinani, koska tiedän, että en ole yksin, ja olen itse saanut lohtua muiden samankaltaisten tarinoiden lukemisesta.

Luonto on antanut voimia, kun on ollut paha mieli.
Luonto on antanut voimia, kun on ollut paha mieli.

Olin 30-vuotias, kun juhlittiin häitä. Häiden jälkeen lapsi oli enemmän kuin tervetullut. Kun häistä oli kulunut vuosi, eikä vauvaa kuulunut, varasimme ajan tutkimuksiin. Tutkimukset jäivät kuitenkin sillä erää kesken. Ajateltiin, että lapsi on tullakseen, jos on niin tarkoitettu, eikä oltu valmiita rankkoihin hoitoihin. No, mitään ei kuulunut, ja sain seuraavien viiden vuoden aikana kokea aika monta pettymystä.

Viime keväänä kävin gynekologilla perustarkastuksessa, ja hän totesi, että ”Nyt nainen et tästä nuoremmaksi tule, ja jos haluatte lapsen, on toimittava” ja laittoi saman tien lähetteen tutkimuksiin. Olin vähän hämmentynyt, kun tulin vastaanotolta kotiin, mutta samalla helpottunut. Jos asia nyt vihdoin etenisi ja siihen tulisi jokin selvyys.

Tutkimuksissa selvisi, että mun hormonituotanto ei toimi niin kuin pitäisi. Jostain syystä se on lähtenyt hiipumaan ennenaikaisesti. Lääkäri suositteli saman tien koeputkihedelmöitystä. Apua! Ei oltu aikaisemmin oikeastaan tutustuttu erilaisiin hoitomuotoihin, sillä keinotekoisesti aikaan saatu raskaus ei ollut tuntunut omalta jutulta. Asia herätti sekavia tunteita. Joutuisin piikittämään hormoneja, hedelmöitys tapahtuisi koeputkessa, tuloksista ei olisi takuuta. Näin painajaisia siitä, että munasoluni olivat menneet pilalle. Pohdin myös, olenko itsekäs, jos käytän raskaaksi tulemiseen ison summan rahaa samalla, kun maailmassa on paljon orpoja lapsia ilman vanhempia? Taistelenko luontoa vastaan? Mitä jos lapsesta tulee vammainen? Onko minua tarkoitettu äidiksi?

Tittidii.. ilta ja pistosaika! Yäk!
Tittidii.. ilta ja pistosaika! Yäk!

Päätimme kuitenkin kokeilla. Hyvä ystäväni antoi eräässä keskustelussa muodon omillekin ajatuksilleni: ”Uskon, että sitä, että lapsen saa, ei tule koskaan katumaan. Sitä voi ehkä puolestaan myöhemmin katua, ettei ole yrittänyt kaikkeaan.” Niinpä. Mietin, että jos en nyt kokeile kaikkia vaihtoehtoja, voi 10 vuoden kuluttua kaduttaa. Eli ei muuta kuin hoidot kehiin.

Eka hormonipistos oli aivan kamala. Pitelin pistoskynää kädessäni varmaan puoli tuntia, itkin, koitin pistää, itkin lisää, koitin taas, mutta en uskaltanut. En vaan saanut pistettyä. Pyörrytti. No, uppos se sitten sinne vihdoin. Muutaman päivän pistelyiden jälkeen piti ruveta pistämään yhtä aikaa toista lääkettä. Neula oli paksumpi, ja oli taas ihan tuskaa. Lisäks lääkeaine kirveli aina puolisen tuntia pistoksen jälkeen. Ostin karkkipussin, ja annoin itselleni luvan syödä muutaman karkin aina pistoksen jälkeen. Ai tätäkö se lohtusyöminen on? No, osaan taas paremmin samaistua asiakkaiden lohtusyömiseen. Olo oli pistosten aikaan kamala. Mahaan sattui, oli huono olo. Jumppaaminen sattui mahaan, ja jumpan jälkeen oksetti.

Niin, ja ei se yks pistos riittänyt. Toiselle puolelle mahaa toinen.
Niin, ja ei se yks pistos riittänyt. Toiselle puolelle mahaa toinen.

Sitten selvisi, että lääkkeet eivät auttaneet toivotulla tavalla. Annostusta nostettiin, mutta sekään ei tepsinyt. Lääkäri ehdotti, että kokeillaan toinen kerta vielä isommalla lääkeannoksella. Niin me kokeiltiin. Sama rumba alusta loppuun. Ei toiminut. Lääkäri sanoi, että on pahoillaan, mutta muuta ei ole tehtävissä. Vaihtoehdoksi jäi lahjamunasolulla hedelmöitys tai adoptio. Haluttiin tässä vaiheessa vähän hengähtää. Molemmat prosessit tuntuvat olevan useamman vuoden projekteja, ja rahaa voi palaa jopa 20 000 €. Mutta en siis vielä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tanssi on yks elämän ihanista asioista, joka tuo iloa arkeen.
Tanssi on yks elämän ihanista asioista, joka tuo iloa arkeen. Kuva: Mariana Siljamäki

Kadunko hoitoja? En. Vaikka hoidot olivat rankkoja, rahaa paloi niihin vajaa 3000€, eikä tulosta tullut. Mutta nyt tiedän, että olen kaikkeni yrittänyt, eikä tarvi 10 vuoden päästä pohtia, olisko hoidot tuottaneet tuloksen.

Sain siis vastauksen yhteen kysymykseen. Mutta samalla heräsi uusia kysymyksiä. Miksi mun hormonitoiminta on hiipunut ennenaikaisesti? Siihen ei lääkärikään osannut vastata. Miten hormonitoiminnan hiipuminen vaikuttaa mun omaan terveyteen? No, ainakin on iso todennäköisyys, että mun vaihdevuodet alkavat ennenaikaisesti, ja sillä taas on vaikutusta mm. sydämen ja luuston terveyteen. Pohdin myös, miksi niin monella mun ikäluokan naisella on hormonit vanhan mummon tasolla? Mikä on pielessä? Ravinto, elämäntapa, stressi…?

Mun työ antaa mulle myös usein valtavasti iloa ja energiaa. Kuva: Juhani Keski-Rahkonen
Mun työ antaa mulle myös usein valtavasti iloa ja energiaa. Kuva: Juhani Keski-Rahkonen

Miten tästä eteenpäin? No, ei mun elämä tähän pysähdy. Mulla on monia muita ihania asioita elämässä. Tietty oon edelleen surullinen. Usein kun ihmisiltä kysyy, mikä on tärkeintä maailmassa, saa vastauksen ”lapset”. Niin. Sitä mä en isolla todennäköisyydellä tuu koskaan kokemaan. Mutta ehkä elämällä on mulle tarjolla jotain muuta ainutlaatuista. 🙂

Mun ei tarvi kuin ajatella mun ihania siskon tyttöjä, niin tulee hymy huulille.
Mun ei tarvi kuin ajatella mun ihania siskon tyttöjä, niin tulee hymy huulille.

Terkuin, Kirsi

kirsinkuntopiiri

Moi! Olen Kirsi - intohimoinen liikkuja ja muiden liikuttaja. Haluan liikuttaa myös sinua. Tervetuloa mukaan kuntopiiriini!

41 vastausta artikkeliin “Erään lapsettoman tarina”

  1. Hyvä ja ajatuksia herättävä teksti rankasta aiheesta -kiitos kun julkaisit. Vahva nainen olet.

  2. Rohkea ja hieno kirjoitus Kirsi. Aivan varmasti sulle on elämällä tarjota jotain muuta upeaa tai lapsia elämääsi vaikka eivät sitten biologisesti omia olisikaan.

  3. Hyvä että kirjoitit. En pysty käsittämäänkään mikä tunne itselläni olisi jos en olisi voinut saada lapsiani. Mutta juuri monet muut asiat saavat elämässä uuden mahtavan arvon. Itse viimeisimmän raskauden aikana luin useamman kirjan lapsettomuudesta ja itkin kovasti niitä kertomuksia, olivat koskettavia.. voimaa sinulle elämääsi!

  4. Kiitos kun jaoit tarinasi. Itse en ole vielä kertaakaan yrittänyt lapsia saada, mutta miehen kanssa tiedostetaan että sitä ei voi itsestäänselvyytenä pitää, että niitä sitten tulee jos ja kun alkaa yrittämään. Mulla on ikää 26 ja samanikäisillä kavereilla on jo muutamilla tullut vastaan lisääntymisvaikeudet, ja sen takia ehkä osaa vähän varautua siihen, että se voi olla tilanne myös itsellä joku päivä. Toivotan teille voimia ja iloa jaksaa eteenpäin onpa päätöksenne perheenlisäyksen suhteen mikä tahansa. Se ainakin on varma, että iloa ja elämäntarkoitusta löytyy muistakin asioista kuin vanhemmuudesta. Ja on muistettava että esimerkiksi kummius tai tukiperheenä toimiminen voi olla keino olla mukana lasten elämässä ja saada toteuttaa niitä tarpeita, joita ehkä muutoin ei saa toteutettua. Mutta tällaisia asioita itse olen miettinyt asiaa pohtiessani.. Kiitos vielä Kirsi ihanasta blogista ja iloisesta olemuksestasi Kuntomaailmassa! 🙂

    • Kiitos ihanasta kommentista! Ollaankin jo vähän tutustuttu noihin sijaisvanhempijuttuihin, ja tulevaisuus on avoin. 🙂

  5. Voi Kirsi.. <3 Elämä on niin epäreilua välillä!!

    Hyvä idea hengähtää hetki.. niin vaikeita asioita. Halaus täältä Vaasasta!

    • Kiitos! Säkin olet niin kovia joutunut kokemaan ja hienosti selvinnyt. Niin kyllä mäkin! 🙂

  6. kiitos kirjoituksestasi! taalla myos eras toinen lapseton, 30v, lasta alettii yrittamaan mieheni kanssa noin 5v sitten tuloksetta, ajateltiin etta kylla se sielta sitten jossain vaiheessa tulee. no ei tullut. olin aina ajatelut etten ikina halua lapsia, ei oo mun juttu mutta mieheni tavattuani se ajatus muuttui ja oikein odotin etta tulisin raskaaksi. emme koskaan kuitenkaan menneet laakarille tai tutkimukusiin, aina vaan ajateltiin etta kyl se koht tulee. en osaa sanoin kuvailla kuinka surulliseksi tulin, pettymys ja katkeruus valtasi mielen. syytin ja soimasin itseani. pikku hiljaa se ajatus muuttui, ajattelin et no ei sitten, ei voi mitaan. ja nykyaan olen saanut rauhan asian suhteen enka enaa edes ajattele sita juurikaan. olen paassyt siita yli.
    se mita ihmiset voisi joskus ajatella ennenku paastaa sammakoita suustaan on juuri se ettei aina heti kysyta et no koskas niita lapsia tulee jne. voi saakeli etta se on turhauttavaa ja todella sydanta sarkevaa. ihmisille ei tule edes mieleen et ehka on joku vakavakin syy siihen. ihmiset on niin ajattelemattomia valilla!!
    toivon sinulle tsemppia ja voimia asian suhteen, toivottavasti loydat rauhan ja ehka loydat jotain muuta elamaasi joka voisi tayttaa taman tyhjion.
    ja kuka tietaa, ehka yllatyt joku kaunis paiva 😉

    • Ihanaa, että sä oot rauhan löytänyt. Ja ihanaa, että jaoit oman kokemuksesi. 🙂 Ja kyllä tämä tästä. 🙂 Oli isompi asia kuin mitä olin ajatellutkaan, mutta elämä on hyvää näinkin. 🙂

  7. Vaikka olen vasta parikymppinen, pyörii lapsettomuusajatus mielessäni usein. Miesystävän kanssa olemme vuoden verran ajatelleet, että lapsi saa tulla. Mutta eipä ole tullut.

    Lääkärit toki rauhoittelevat, että olemme nuoria, eikä mitään hälyttävää estettä ole koskaan löydetty. Pahinta tässä on se, että pelkään itse pilanneeni mahdollisuuteni tulla äidiksi. Sairastin syömishäiriötä muutaman vuoden, jonka aikana ja jälkeen kuukautiset loppuivat täysin kahdeksi vuodeksi. Nyt ne onneksi ovat tulleet takaisin, mutta todella epäsäännöllisinä. Takeita siitä, että ovulaatio olisi normaali, ei ole. Eräs lääkäri sanoikin suoraan, että raskaaksi tuleminen voi olla minulla vaikeaa. Hormonilääkityksiä en koskaan voi aloittaa veritulpan takia.

    Minusta on väärin, että ikäni takia tätä huolta vähätellään. Sairastetun veritulpan takia haluaisin saada lapseni nuorena, jolloin olisin vielä mahdollisimman hyvässä kunnossa. Toivotaan kuitenkin, että hyvin meille lopulta käy…

    Kiitos kun jaoit tarinasi. Tuntuu lohdulliselta lukea, että lapsettomuudestakin selviää. Itse en pysty vielä ajattelemaan asiaa, koska niin kuin sanoit, kaikkea ei ole vielä kokeiltu eikä varmaan tulla kokeilemaan aivan heti.

    • Moi Ninni! Onpas ikävää, että iän takia vähätellään. 🙁 Mahtavaa, että oot pystynyt selättämään syömishäiriön! Älä turhaan syytä itseäsi, ja toivoa sulla kuitenkin vielä on, joten ei kannatakaan ruveta murehtimaan. Toki helpommin sanottu kuin tehty. Mäkin oo paljon pohtinut, oonko jotenkin itse itselleni tän tilanteen aiheuttanut. Mutta mä pidän kovasti peukkuja sulle pystyssä! 🙂

  8. Kiitos kun jaoit tämän tarinasi meille lukijoille! Jaksamisia teille <3 mulla pyörii nuo vauva asiat koko ajan enemmän ja enemmän mielessä, olenhan jo 28v ja miehen kanssa menee hyvin. On käynyt mielessä tuo lapsettomuuskin.. Tiedätkö onko sitä varten jonkinlaisia helppoja tutkimuksia, että voiko nainen tulla raskaaksi vai ei? Ei olla siis vauvaa edes vielä yritetty, mietin vaan..

    • Heippa Ansu! Tutkimukset oli kyllä sinänsä yksinkertaiset, eli verikokeilla nähtiin hormonitoimintaa. Mutta jos teillä ei ole vielä ollut yritystä, niin en olisi huolissaan. Jos ei vuoden yrittämisen jälkeen ole kuulunut mitään, niin sitten kannattaa varata aika tutkimuksiin. 🙂

  9. Voi Kirsi. Niin se elämä on välillä epäreilua. Ihanaa, et sinulla on kuitenkin tuo intohimoinen liikunta. Ja toivotaan et tuohon asiaan löytyy joku vaihtoehtoinen ratkaisu.

    • Kiitti Hanna! Ja kyllä se elämä on hyvää näinkin. 🙂

  10. Luulen että nykynaisten hormonitoiminta on päin peetä suurin osin sen vuoksi että meidät on opeteltu välttelemään rasvaa. Hormonitoiminta tarvitsee rasvaa. Tutustu asiaan, ellet ole jo, treeni/terveysihmisenä sulla on varmaan paljon tietoa muutenkin :). Oli miten oli, toivon että vielä löydät ratkaisun!

    • Joo, mä oon kyllä paljon pohtinut myös noita ravintoasioita. Koskaan en oo rasvoja vältellyt, mutta en tiedä, onko niitä tullut syötyä kuitenkaan tarpeeksi. Muutenkin hirveän paljon kysymyksiä nykyisten ravintosuositusten suhteen. Itse olen ”auktoriteetteihin uskovaa tyyppiä”, enkä oo kyseenalaistanu esim. pohjoismaisia ravintosuosituksia. Mutta en ole enää varma… tästäkin meinasin jossain vaiheessa kirjoitella enemmän. 🙂

  11. Kiitos kaikille vielä aivan ihanista tsemppausviesteistä! 🙂 Ja iso kiitos teille, jotka ootte jakaneet omia kokemuksianne. Tsemppiä ja voimia myös teille! <3

  12. Sanattomaksi vetää, mutta silti en halua poistua ilman, että jätän viestiä. Siitäkin huolimatta, että äiti olenkin.
    Jotain kokemuksia mullakin asiasta on, ei noin monen vuoden, mutta ongelmia on ollut ja raskasta se oli. Voimia Kirsi kovasti! <3

    • Kiitos tsempeistä! Ihanaa, että sä pääsit vaikeuksien yli. 🙂

  13. Hieno kirjoitus <3 jokaisella kaiketi täällä elämässä on omat vaikeutensa, on vain siitä kiinni miten asennoituu MUTTA vaikeuksista jotka eivät johdu omista valinnoista on vaikea ajatella positiivisesti. Me olemme vasta alussa tutkimuksissa mutta silti pelot vaivaavat mieltä ja toisaalta välillä herää katkeruuskin niitä kohtaan jotka vain "vahingossa" raskautuvat ilman sen kummempaa suunnitelmaa tai edes tahtomattaan; "ikinä en ole lapsia halunnut ja hups". Mutta uskon että elämä tarjoaa muita vaihtoehtoja, jos meillekään ei biologisia lapsia siunaannu.

    • Nimenomaan jokaisella on omat vaikeutensa, ja koen edelleen, että tämä oma vaikeuteni on vielä pientä, vaikka vaikeaa onkin. 🙂 Mä pidän peukkuja, että teillä menee asiat hyvin! <3

  14. Hei, oletko kokeillut muita keinoja kuin koululääketiede? Esimerkiksi vyöhyketerapialla voi hoitaa lapsettomuutta sekä hormonitasapainoa. Kokemusta on 🙂

    • Heippa! Kiitos vinkistä! 🙂 En ole. Lueskelin kyllä näistä viime talvena.. suosituksia oli homeopatiaan, akupunktioon, vyöhyketerapiaan… ja kokemuksia puolesta ja vastaan. En siinä vaiheessa osannut valita, ja kun rahaa oli jo palanut niihin hormonihoitoihin, niin sekin vähän nosti kynnystä. Mutta olen kyllä nyt ajatellut homeopatiaa tai vyöhyketerapiaa. Ei niistä ainakaan haittaa olisi. 🙂

  15. Rohkeaa kirjoittaa ja varmasti myös terapeuttista kun asian saa kerrottua. Itse olen myös lapseton tahtomattani. Yritykset lapsen saamiseksi alkoivat kuusi vuotta sitten ja hyvin nopeasti mentiin hoitoihin. Mitään selvää syytä ei vaan löytynyt. On tehty useampi inseminaatio, koeputkihedelmöitys, pakastetut alkiotkin tuhoutui ja mikrohedelmöitys. Rahaa meni n.10 000e. Viimeisessä yrityksessä päätimme että tätä ei jatketa enää, sillä voi olla loputon prosessi edessä. Sen kerran kun menkat alkoi oli peli sitten selvä. Vaikka asiaa ei enää mietitä niin joka kerta kun ovulaatio jäytää vatsan syrjässä sen kyllä muistaa. Ikää on nyt 38v ja on selvää ettei ihmettä kannata enää paljon odotella.
    Annankin ohjeeksi kaikille lapsia haluaville, että hoitoihin kannattaa hakeutua nopeasti. Ensimmäiset perustutkimukset eivät maksa yksityispuolella paljoakaan, niistä on hyvä lähteä (munanjohtimien tutkimus ja sperman analyysi). Ovulaatiotestejä saa ihan marketistakin, ei muuta kun testaamaan. Julkisella puolella on useiden kuukausien jonot, joten heti vaan asian kimppuun jos vaivaa mieltä. Mutta pitää myös ymmärtää että onnistumisprosentti on vain n.20%. Hoidot ovat henkisesti raskaita ja miehellä on myös hyvin vaikea osuus näissä. Ei ole kauhean kivaa masturboida purkkiin pakon edessä kun odottelet siellä oven toisella puolella. Oma mies koki tämän nöyryyttävänä ja ymmärrän sen täysin, sitä pitää kunnioittaa. Tärkeintä on että halu asiaan on yhteinen ja on mietitty miten pitkälle mennään ja mitä jos hoidot eivät tehoakaan.

    • Kiitos tästä kommentista! Erinomainen lisäys tuohon mun kirjoitukseen ja allekirjoitan kaiken. Mä oon kans miettinyt, olisko tulos ollut toinen, jos oltais viety ne ekat tutkimukset loppuun asti. Eli kannustan myös menemään tutkimuksiin pian. Mutta ei auta enää jälkikäteen murehtia. 🙂 Meilläkin oli kaksi inseminaatiota, ja koeputkihedelmöitykseen asti ei edes päästy, kun ei ollut tarpeeksi munasoluja. Ja meidän kohdalla homma loppui siihen, kun kaksi lääkäriä antoi lausunnon, että ei kannata enää jatkaa. Toisaalta oli jopa helpotus, että tieto tuli jo kahden hoitokerran jälkeen, ettei tarvinnut käydä useampia läpi. Ja se miehen osuus… ei helppoa sekään, vaikka naurattikin.. =D

  16. Hienosti ja rohkeasti kirjoitettu Kirsi, tämä on kuitenkin monia koskettava, suuri asia. Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta