Viikonlopun herkkusalaatti: panzanella

Kerran kesässä on aivan pakko saada panzanellaa. Söin ensimmäisen kerran tuota italialaista leipäsalaattia  ystäväni Nooran luona Turussa kesällä 2006 (apua, siitä on jo 10 vuotta!). Panzanellasta tuli tuon kesän hittisalaatti, ja herkuttelin sillä silloin useampaan otteeseen.

Panzanella eli italialainen leipäsalaatti.
Panzanella eli italialainen leipäsalaatti.

Pähkäiltiin muutama päivä sitten, mitä tehtäisiin iltaruuaksi, ja usein, kun ei tule mitään mieleen, selailen lehtiä ja haen niistä inspiraatiota. Nappasin käteeni ison nipun äidiltäni saamia Viini-lehtiä, ja sieltä mieleeni muistui tuo vanha tuttavuus, panzanella. Vesi herahti kielelle heti, joten ei muuta kuin kauppaan ostamaan tarvikkeita. Yleensä kaapista löytyykin tähän salaattiin valmiiksi kaikki muut tarpeet, paitsi maalaisleipä. Meillä syödään pääsääntöisesti ruisleipää, ja vaalealla maalaisleivällä herkutellaan vain silloin tällöin.

Panzanellan pohjana toimivat juurikin tuo kovakuorinen maalaistyyppinen leipä (esim. ciabatta) ja herkulliset, kypsät tomaatit, jotka marinoidaan oliiviöljyssä ja punaviinietikassa. Joukkoon voi laittaa muitakin kasviksia oman maun mukaan, ja meillä on usein mukana esim. kurkkua, paprikaa, artisokkaa… Lisäkkeenä voi tarjoilla esim. halloumia, kanaa, kalaa tai raakamakkaraa. Panzanella on nopea ja helppo valmistaa, ja vaikka se on super yksinkertaista, niin silti suussa sulavaa.

Panzanellan resepti

Tällä kertaa meille syntyi kahden henkilön panzanella näistä tarvikkeista:

  • pari isoa viipaletta kovakuorista maalaisleipää

*Alkuperäisessä reseptissä käytetään päivän, pari vanhaa, eli hieman kuivahtanutta leipää. Leipää voi kuivattaa myös uunissa, mutta meidän mielestä paras versio on paistaa leipää hetken pannulla oliiviöljyssä, jolloin siihen tulee ihanan rapea pinta.

  • 3 tomaattia

* Salaatista tulee kauniimman näköinen, jos tavallisten tomaattien sijaan valitsee erivärisiä kirsikkatomaatteja.

  • 1/3 kurkkua
  • 3 kevätsipulia
  • kourallinen oliiveja
  • 2 rkl kapriksia
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 2 rkl neitsytoliviiöljyä
  • 1 rkl balsamicoa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • tuoretta basilikaa

Lisäksi paistettiin halloumia.

Näin salaatti valmistuu:

Paloittele leipä (esim. ciabatta tai muu kovakuorinen maalaisleipä) suurehkoiksi kuutioiksi. Paahda leipää kevyesti pannulla pienessä määrässä oliiviöljyä. Pilko kasvikset. Sekoita kaikki ainekset keskenään suuressa kulhossa ja anna maustua huoneen lämmössä vähintään 15 minuuttia. Tarjoile sellaisenaan tai esim. halloumin, kanan, kalan tai raakamakkaran kera.

Ja sitten vain herkuttelemaan!

Mukavaa viikonloppua!
Mukavaa viikonloppua!

Terkuin, Kirsi

kirsinkuntopiiri

Moi! Olen Kirsi - intohimoinen liikkuja ja muiden liikuttaja. Haluan liikuttaa myös sinua. Tervetuloa mukaan kuntopiiriini!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta