Buddha bowl: paahdettuja juureksia ja kikherneitä, sekä tahinia

Moikka!

On ollut aivan ihanaa lukea blogikisaani tulleita kommenteja siitä, mistä haluatte minun bloggaavan syksyn aikana. Iso osa toivoo herkullisia ja terveellisiä reseptejä, joten tänään ajattelinkin jakaa yhden sellaisen. Kilpailu on voimassa sunnuntaihin saakka, ja maanantaina julkaisen blogissani kilpailun voittajat. Joten ei muuta kuin osallistumaan, ja saatat saada itsellesi elokuun LivBoxin. Lisäksi pääset toivomaan aiheita, mistä haluat minun bloggaavan. Tulen toteuttamaan toiveita syksyn aikana.

Olen huono kehittelemään itse reseptejä, joten yleensä postaamani respetit ovat jostain lainattuja. Seuraavan herkullisen Buddha Bowl -reseptin olen löytänyt LiveLife-lehdestä. Resepti on maidoton, gluteeniton, sekä vegaaninen (onko suo sana suomea..?!?). 🙂

buddha-bowl

Buddha bowl: paahdettuja juureksia ja kikherneitä, sekä tahinia

4 annosta

Tarvitset:

2 dl kvinoaa
1 suuri bataatti
1 punasipuli
4 raitajuurta
1 suuri palsternakka
200 g lehtikaalia
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Paahdettuihin kikherneisiin:

400 g kikherneitä säilykkeenä
1 tl juustokuminaa
0,5 tl chilijauhetta
05, tl oreganoa
ripaus kurkumaa
0,5 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä

Tahinikastikkeeseen:

0,5 dl tahinia
1 rkl hunajaa
0,5 sitruunan mehu
0,5 tl kanelia
ripaus suolaa
3-5 rkl vettä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Keitä kvinoa. Leikkaa bataatti tikuiksi ja punasipuli lohkoiksi. Viipaloi raitajuuret ja palsternakka.

Aseta juurekset uunipellille leivinpaperin päälle, lorauta päälle oliiviöljyä ja sekoita. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Paahda juureksia uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.

Tässä välissä huuhtele ja valuta kikherneet. Kaada herneet kulhoon ja sekoita joukkoon mausteet ja oliiviöljy. Paahda herneitä keskilämmöllä paistinpannulla, kunnes ne ovat kullankeltaisia.

Kun juurekset ovat paahtuneet, ota uunipelti pois uunista, siirrä juurekset pellin reunalle ja lisää pellille lehtikaali, josta on poistettu kovat keskiruodot. Valuta kaalien päälle hieman oliiviöljyä ja ripottele joukkoon suolaa ja pippuria. Laita pelti takaisin uuniin vielä viideksi minuutiksi.

Tällä välin valmista tahinikastike. Laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen tai sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Kastikkeen tulisi olla melko juoksevaa, joten laimenna vedellä.

Ota suuri kulho (tai 4 pienempää) ja asettele lehtikaali kulhon / kulhojen pohjalle. Lisää kaalin päälle kvinoa ja juurekset. Kaada päälle kikherneet ja tahinikastike. Tarjoile haaleana.

Nam!

Mikä ihmeen Buddha Bowl?

Buddha bowl = iso, ravitseva ja herkullinen kulhollinen vihanneksia, papuja, kvinoaa /  täysjyväriisistä. Lisäksi joukossa voi olla mm. pähkinöitä, siemeniä ja erilaisia kastikkeita.

Rakenna oma Buddha Bowl:

  1. Valitse sopiva kulho.
  2. Täytä pohja erilaisilla lehtivihanneksilla, mm. lehtikaalilla, pinaatilla, lehtisalaatilla, vesikrassilla, rucolalla, voikukanlehdilllä.
  3. Lisää joukkoon raakoja tai höyrytettyjä kasviksia. Kokeile erilaisia makuyhdistelmiä ja kerää kulhoon eri värejä.
  4. Lisää joukkoon proteeininlähteeksi esim. erilaisia papuja ja linssejä.
  5. Kuidun lähteeksi valitse esim. kvinoaa, ruskeaa riisiä tai täysjyvä-couscousia.
  6. Lisää salaattiin hyvien rasvojen lähteitä, esim. siemeniä, pähkinöitä, avokadoa tai oliiviöljyä.
  7. Tarjoile lempikastikkeesi kera, esim. öljyä, etikkaa, suolaa, pippuria, hummusta, salsaa tai guacamolea.
Pohjalle jotain vihreää. :)
Pohjalle jotain vihreää. 🙂
Sitten jotain kuitupitoista, kuten kvinoaa.
Sitten jotain kuitupitoista, kuten kvinoaa.
Sitten erilaisia vihanneksia tai juureksia tuoreena, höyrytettynä tai paahdettuna.
Sitten erilaisia vihanneksia tai juureksia tuoreena, höyrytettynä tai paahdettuna.
Proteiinit pavuista, linsseistä, tms. Ja hyvät rasvat öljystä, pähkinöistä, siemenistä, avoakadosta, tms.
Proteiinit pavuista, linsseistä, tms. Ja hyvät rasvat öljystä, pähkinöistä, siemenistä, avoakadosta, tms.

Niin herkullista, helppoa ja terveellistä!

Onko sulla jokin oma lemppari Buddha Bowl?

Jos tykkäsit tästä, saatat tykätä myös sateenkaarisalaatista. 🙂

Terkuin, Kirsi

Kommentit (2)
  1. en ole aikaisemmin kuullutkaan buddhabowlista, mistäköhän nimi? loistava ateria meille kasvissyöjille tätä varmasti kokeilen, mutta ilman tahinia siitä en tykkää.

    1. kirsinkuntopiiri
      22.9.2016, 22:09

      Mäkin jouduin googlettamaan nimen. 😀 Löytyi tällainen: “a bowl which is packed so full that it has a rounded ‘belly’ appearance on the top much like the belly of a buddha.” Mutta enpä sit tiedä, onko tuo se alkuperäinen ajatus, vai jokin muu. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *