Miten selättää kaamosväsymys?

*Toivepostaus

Moikka!

Kyselin taannoin toiveita blogini sisällöstä, ja tässä yksi toive, joka on juuri nyt erittäin ajankohtainen:

”Mistä/miten saat energiaa tulevaa pimeää ja kylmää ajanjaksoa varten..? Tästä toivoisin sinun kirjoittavan, sillä itse olen niin vahvasti kesäihminen, että kun kaamoksen aika alkaa, olo on kuin ”seinästä repäisty” 24/7.”

Ajattelin tarttua tähän aiheeseen nyt, kun illat pimenevät yhä aikaisemmin.

Miten selätän kaamosväsymyksen?

  1. Kirkasvalolamppu

Kirkasvalolampun hankinta on ollut mielessäni pitkään, mutta en vain ole saanut sitä hankittua. Siksi hihkuin ilosta, kun sain Innoluxin kirkasvalolampun testikäyttööni blogiyhteistyönä. Nyt olohuoneen sivupöytää koristaa kirkasvalolamppu Tubo , ja se on ollut muutaman viikon ajan aamuisin käytössä. Piristää selkeästi! Koska olen kokenut kirkasvalon toimivan, kiinnostuin ottamaan aiheesta lisää selvää, joten tästä on ensi viikolla tulossa kattavampi postaus.

Oleilu kirkasvalon lähettyvillä virkistää aamuisin, ja on tutkimusten mukaan paras keino kaamosväsymystä vastaan taistelussa.
Oleilu kirkasvalon lähettyvillä virkistää aamuisin, ja on tutkimusten mukaan paras keino kaamosväsymystä vastaan taistelussa.
  1. Ruokavalio

Säännöllinen syöminen pitää energiatasoja yllä. Kuitupitoinen ruoka pitää verensokeria tasaisena, ja  vitamiineilla ja proteiinilla on piristävä vaikutus. Pyrin aamuisin syömään aina jotain proteiinipitoista (yleensä kananmunan ja leikkeleitä), ja lisäksi joko kuitupitoista kauraleipää tai kaurapuuroa. Aamiaisen täydentävät joko leivänpäällisvihannekset tai puuron joukkoon tulevat marjat. Lisäksi olen nyt testannut aamuisin eräitä proteiinikapseleita, joista kirjoittelen piakkoin lisää, ja tätä kirjottaessani mieleeni muistui, että on aika aloittaa D-vitamiinikuuri. Lounaan pyrin rakentamaan jotakuinkin lautasmallin mukaisesti, jolloin puolet lautasesta täyttyy erivärisillä kasviksilla. Välipalana on jokin proteiinipitoinen kaura- tai soijatuote, sekä hedelmä. Illalla syön vielä illallisen, ja nyt olen iltapalaksi tyhjentänyt ansiokkaasti pakastimen mansikkavarastoa.

Kokoa lautaselle erivärisiä vihanneksia, niin saat vitamiineja. Lisäksi proteiineja ja hyviä rasvoja. :)
Kokoa lautaselle erivärisiä vihanneksia, niin saat vitamiineja. Lisäksi proteiineja ja hyviä rasvoja. 🙂
  1. Liikunta

Saan liikunnasta virtaa. Kuuntelen kuitenkin yhä enemmän kehoani ja väsyneenä valitsen mielummin kotijoogan tai kevyen happihyppelyn kuin tehotreenin. Kun energiaa taas on enemmän, teen raskaamman treenin. Rakastan maanantaiaamupäivän jumppaani. Sillä viikko lähtee mukavasti käyntiin. Tiistain afrotanssitunneilla pääsen hikoilemaan ja hengästymään huomaamatta, kun tanssi vie mennessään. Keskiviikon paritanssitunneilla taas saa mukavasti katkaistua työajatukset,kun muuhun ei voi keskittyä kuin tanssiin. Torstaisin olen vaihdellen pitänyt lepopäivän, käynyt Bodybalance-tunnilla tai tehnyt salitreenin. Perjantaiaamun Niska/Selkä + Venyttely rentouttaa ja huoltaa kehoa. Viikonloppuisin olen liikkunut / ollut liikkumatta fiiliksen mukaan.

Etsi itsellesi sopivat lajit ja ajankohdat liikkua. Kuulostele omaa kehoa ja oloa ja liiku tuntemusten mukaan.

Tanssi on mun lempilaji!
Tanssi on mun lempilaji!
  1. Ulkoilu valoisaan aikaan

Pääsen harvoin arkena liikkumaan valoisaan aikaan ulos, mutta viikonloppuisin pyrin ulkoilemaan, kun on valoisaa.

Pienet happihyppelyt piristävät.
Pienet happihyppelyt piristävät.
  1. Uni

Olen aikaisemmin kirjoitellut uniongelmistani, joten minä jos joku arvostan unta. Tämä kohta ei itselleni ole itsestäänselvyys, eli en aina saa nukuttua, vaikka olisin väsynyt. Mutta jos olet väsynyt, niin kannattaa miettiä, saatko tarpeeksi unta? Jos olet iltakukkuja, niin kokeile pikkuhiljaa muuttaa unirytmiäsi siten, että menet aikaisemmin nukkumaan. Sulje pädit, läppärit ja älypuhelimet kahta tuntia ennen nukkumaanmenoa ja vältä alkoholia – ne kaikki vaikuttavat yönaikaiseen palautumiseen.  Jos päivällä väsyttää ja on mahdollisuus nukkua päikkärit, niin nuku. 🙂

Nukutko riittävästi?
Nukutko riittävästi?
  1. Piristävä seura

Vaikka tykkään fiilistellä syksyä kotona, ja välillä tuntuu, että olisi mukava vain jäädä kotiin ja käpertyä sohvan nurkkaan, niin olen moneen kertaan todennut, että ystävien ja läheisten seura piristää. Mukava viikonloppukohtaaminen tuo hymyn huulille koko seuraavaksi viikoksi.

Toiminnantäyteinen viikonloppu Ähtärissä toi enemmän virtaa kuin mitä vei. :)
Toiminnantäyteinen viikonloppu Ähtärissä toi enemmän virtaa kuin mitä vei. 🙂
  1. Ihana syksy

Kaikesta pimeydestä huolimatta rakastan kuitenkin syksyä. Minusta on ihanaa sytyttää iltaisin kynttilät ja oleilla oman kodin lämmössä. Kun keksii jotain mielekästä puuhaa, ei enää väsytäkään yhtä paljon. Eilen illalla askartelin kortteja ja pelailin lautapelejä ja rentouduin ja virkistyin niiden parissa paljon paremmin kuin televisiota katsellen. Toki tuli katsottua myös televisiota.

Tämän kohdan pointtina on lähinnä se, että kannattaa myös pysähtyä tutkailemaan omaa asennetta. Jos miettii koko ajan, että on pimeää, kylmää ja väsyttää, niin varmasti väsyttää. Omalla mielellä ja asenteellakin voi olla merkitystä väsymystä vastaan taistellessa. 🙂

On ihanaa sytyttää illalla kynttilät ja rauhoittua ja rentoutua.
On ihanaa sytyttää illalla kynttilät ja rauhoittua ja rentoutua.

Millaisia vinkkejä teillä on kaamosväsymyksen selättämiseen?

Terkuin, Kirsi

Kommentit (5)
  1. vau noi oli mageet haaremihousut hmm harmi et täällä se andi kauppa lopetti sieltä sai hyvii lökö housui ja värikkäitä tykkäsin 🙂 hyvälle näytti toi ruokakin ja aattelin tolalsta se voisi kyllä ollakin ni maistuu ja pristyy vaik oon oollu aina aika huoni aamupala ihminen niin tänään taas huomasi net kun en syönny aamupalaa ja autoin exää muutossa niin vaikka nyt söin lounaan niin on silti vähän sellanen heikko olo tai sellanen ei heikko mtu vähän nuuppu et kyl se aamupala on vaan tärkee pitää sisi viedä aivot taas koulutus laitokseen 😀

    1. kirsinkuntopiiri
      14.11.2016, 18:29

      Mäkin rakastan värikkäitä haaremeita. 🙂

  2. ainnii ja väärä unirtymi toi kanssa sitä epävireyttä taas .. se on kyl jännä kuinka tyhm’ä pää mulla on aina välillä mee sillon herää täöllöin se on sulle kaikekin parasta mut sitten todellisuus juttelmpa aamuun asti ja sitten nukun muutamn tunnin noh se näkyy 🙂

    1. kirsinkuntopiiri
      14.11.2016, 18:29

      Joo, näinhän se on, että tyhmästä päästä kärsii välillä koko ruumis. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *