Vuoden 2016 kuulumiset

Vuosi 2016 on ollut hyvä. Ehkä päällimmäisenä ajatuksena vuotta kuvaa hyvä, onnellinen arki. Vuosi on sisältänyt myös ikimuistoisia matkoja. Kun miettii vuotta taaksepäin, niin mahtavimmat hetket liittyvät perheen ja ystävien seurassa vietettyyn aikaan.

Jotta elämäni ei näyttäydy pelkkänä kiiltokuvana, niin todettakoon, että toki vuosi 2016 on sisältänyt myös harmaata arkea, harmaita hiuksia, stressiä, painonnousua, ahdistusta, pahoitettua mieltä, unettomia öitä, selkäkipuja, hermojen kiristelyä, jne.

Mutta kun ajattelen vuotta 2016, eivät huonot hetket tule ensimmäisenä mieleen, vaan hyvät muistot. Ja kiitollisuus kaikesta siitä, mitä minulla on.

Vuoden 2016 huippuhetkiä

Useat huippuhetket liittyvät siskon tyttöjen kanssa vietettyyn aikaan.
Useat huippuhetket liittyvät siskon tyttöjen kanssa vietettyyn aikaan.

 

Pääsin sisareni perheen kanssa keväällä Lontooseen. Reissu oli aivan huippu.
Pääsin sisareni perheen kanssa keväällä Lontooseen. Reissu oli aivan huippu.

 

Kesällä matkustimme Skotlantiin isolla porukalla. Matkassa olivat vanhempani, mieheni vanhemmat ja mieheni veli tyttöystävänsä kera. Ikimuistoinen matka huikeissa maisemissa.
Kesällä matkustimme Skotlantiin isolla porukalla. Matkassa olivat vanhempani, mieheni vanhemmat ja mieheni veli tyttöystävänsä kera. Ikimuistoinen matka huikeissa maisemissa.

 

Sisareni ja hänen miehensä olivat järjestäneet mieheni 40-vuotislahjaksi ihan huikean seikkailuviikonlopun. Viikonloppu, jota emme unohda koskaan. Kiitos H, J, A & F! <3
Sisareni ja hänen miehensä olivat järjestäneet mieheni 40-vuotislahjaksi ihan huikean seikkailuviikonlopun. Viikonloppu, jota emme unohda koskaan. Kiitos H, J, A & F! <3

 

Rakkaani täytti 40! Vietimme mieheni 40-vuotissynttäreitä perheen kera.
Rakkaani täytti 40! Vietimme mieheni 40-vuotissynttäreitä perheen kera.

 

Tästä mökkimaisemasta on tullut kovin rakas, ja rennoimmat hetket olen tänä vuonna viettänyt tässä maisemassa.
Tästä mökkimaisemasta on tullut kovin rakas, ja rennoimmat hetket olen tänä vuonna viettänyt tässä maisemassa.

 

Vietimme syyslomaviikon mieheni kanssa Pargassa, Kreikassa. Oli ihana reissu ja ihana paikka.
Vietimme syyslomaviikon mieheni kanssa Pargassa, Kreikassa. Oli ihana reissu ja ihana paikka.
Luonnossa liikkuminen on antanut voimia vuoteen 2016.
Luonnossa liikkuminen on antanut voimia vuoteen 2016.

 

Olen viettänyt ihania hetkiä ystävien kanssa. Tässä tunnelmia eräästä ikimuistoisesta viikonlopusta. <3
Olen viettänyt ihania hetkiä ystävien kanssa. Tässä tunnelmia eräästä ikimuistoisesta viikonlopusta. <3

Ja sitten vielä työ-, treeni- ja blogiajatuksia vuodelta 2016.

Vuoden 2016 työkuulumiset

Vuosi 2016 on sujunut töissä vauhdikkaasti. On ollut tuttuun tapaan PT-asiakkaita, jumppien ohjausta, ja kerroinkin jo syksyllä, että sain myös uusia työhaasteita, kun aloitin elokuussa Kuntomaailman ryhmäliikuntavastaavana. On ollut huippukivaa päästä töissä tekemään jotain uutta, ja olen ollut tosi innoissani. Toki päivät ovat välillä venähtäneet hirmu pitkiksi, ja uusi vastuu on aina uusi stressitekijä täydellisyyteen pyrkivälle luonteelle. 😉 Haluaisin pitää kaikki langat tiiviisti käsissäni, ja välillä on tuntunut, että langat ovat jossain muualla ja aivan sikin sokin. Mutta se on tainnut olla vain tunne. Luonteelleni on myös ominaista, että haluaisin aina miellyttää kaikkia, ja sehän ei tässä työssä onnistu. Kun joukossa on reilu pari tuhatta kuntoilijaa, ja kolmisenkymmentä ohjaajaa, on myös lähes yhtä paljon ristiin meneviä toiveita, ja aina joku joutuu pettymään, kun oma toive ei toteudu. Onneksi kuitenkin positiivista palautetta on tullut reippaasti enemmän kuin negatiivista. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne työtä kohtaan on kuitenkin innostus ja halu kehittyä ja oppia uutta.

Vuoden 2016 blogikuulumiset

Blogi on kulkenut vuoden 2016 ajan elämässäni enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Viimeiset pari kuukautta blogi on viettänyt aikalailla hiljaiseloa. Välissä oli jopa yli kuukauden bloggaustauko. Syy taukoon ei ole ollut inspiraation puute (läppäriltäni löytyy pitkä lista julkaisua odottavista aiheista), vaan se, että olen marras-joulukuussa istunut muista syistä tietokoneen ääressä päivittäin tuntikaupalla.

Loppuvuodesta oli ensiksi työstettävä ryhmäliikunnan joulun lukkari ja heti perään kevään lukkari. Tämä tiesi tunteja, tunteja, ja tunteja koneen ääressä. Näiden lisäksi näpertelin läppärillä joululahjaksi paria kuvakirjaa, joiden tekemiseen on meni myös kokonaisia päiviä, joten olen käytännössä istunut viimeiset pari kuukautta läppärissä.  Taas kerran olen ollut kiitollinen siitä, että en normaalissa arjessani tee pelkkää näyttöpäätetyötä!

Vuoden 2016 treenikuulumiset

Tänä vuonna olen treenaillut fiiliksen mukaan. Olen joogannut, tanssinut, jumpannut, lenkkeillyt, voimaillut. En ole noudattanut mitään tarkkaa suunnitelmaa, vaan kuunnellut, mitä tekee milloinkin mieli tehdä.

Helpointa on ollut ottaa kotona joogamatto esiin, vuoden 2016 kohokohtiin kuuluvat myös joogamatolla vietetyt hetket.
Helpointa on ollut ottaa kotona joogamatto esiin, vuoden 2016 kohokohtiin kuuluvat myös joogamatolla vietetyt hetket.

 

Vuosi 2017

Vuoteen 2017 astun avoimin mielin. Odotan innolla, mitä kaikkea se tuo tullessaan.

 

Onnellista uutta vuotta! 🙂

 

Terkuin, Kirsi

 

 

 

 

 

 

 

 

Joululahjatoiveena lempeyttä ja myötätuntoa

Rakas joulupukki,

Toivon tänä vuonna joululahjaksi lempeyttä ja myötätuntoa. Itselleni itseäni ja muita kohtaan. Ja samaa maailman jokaiselle ihmiselle.

tonttu

Haluaisin, että oppisimme ymmärtämään toisiamme, erilaisuutta ja erilaisia näkökantoja paremmin.  Tuomitsematta.

En tarkoita, etteikö saisi olla vahva, pitää kiinni omista arvoista ja mielipiteistä ja olla kriittinen. Haluaisin itsekin kasvaa vahvemmaksi, analyyttisemmaksi ja kriittisemmäksi. Mutta samalla lempeämmäksi, myötätuntoisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi.

Sanat lempeys ja myötätunto ovat putkahtaneet mieleeni viimeisen parin vuoden aikana yhä useammin. Olen pohtinut, miksi ihmiset ovat ilkeitä toisilleen. Olen seurannut hämmästyneenä sosiaalisen median vihapuheita. Ilkeitä sanoja tuntuu aiheuttavan milloin mikin asia. Toisen ulkonäkö, persoona, mielipiteet, ihonväri… On helppo haukkua toista ruudun takaa nimettömänä. En ymmärrä, miksi kukaan käyttää tällaiseen omaa energiaansa? (Mutta koitan ymmärtää tätäkin. Ehkä se on keino purkaa omaa pahaa oloa. Lähetän myötätuntoa.)

Ja älä käsitä väärin – en asetu muiden yläpuolelle. Tunnustan, että olen ollut ilkeä, ja valitettavasti ilkeydet joutuvat kokemaan lähimmät ihmiset. Anteeksi.

Rakas joulupukki, olen itse valmis tekemään töitä joululahjatoiveeni eteen. Myötätuntoa ja lempeyttä voi nimittäin harjoitella. Aloitin harjoittelun jo tänään.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

jouluntoivotus

Lempein ajatuksin,

Kirsi