Rikottu ikkuna ym. syyslomaviikon kuulumisia

Moi!

Kerroin edellisessä postauksessani, että olen viettänyt tämän viikon syyslomaa ja lupasin kirjoitella syyslomaviikon kuulumisia.

Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, loma alkoi flunssaisissa tunnelmissa, ja flunssa kestikin koko lomaviikon. Onneksi lämmöt laskivat loman alkaessa, joten pääsin ulkoilemaan ja joogailemaan, sekä viikon päätteeksi vähän myös puuhastelemaan pihatöiden parissa.

Kauniit kelit suosivat syyslomalla.

Vietettiin lomalla muutama päivä minulle erittäin rakkaaksi tulleella mökillä. Mökki kuuluu eräälle kalastus- ja metsästysseuralle, jonka jäsen mieheni on. Olemme muutaman viimeisen vuoden aikana käyneet mökillä useamman kerran vuodessa, ja jos Suomesta pitäisi valita lempimaisema, olisi se ehdottomasti mökin edustalta avautuva järvimaisema. Olipa vuodenaika, keli tai vuorokaudenaika mikä vain, on mökin edustalta avautuvassa maisemassa jotain sykähdyttävää.

Tämä maisema on minulle rakas.

Saimme tälläkin kerralla nauttia kauniista maisemasta sen eri sävyissä: peilityynellä kirkkaalla kelillä, harmaalla syyssäällä, sekä sumun ympäröimänä. Iltaisin päästiin ihastelemaan mitä upeampia kultaisia, pinkkejä ja punaisia auringonlaskuja.

Tätä kuvaa (tai muitakaan kuvia) ei tarvinnut muokata – mutta toki maisemat ja värit ovat luonnossa vielä upeammat.

Nähtiin myös ensimmäistä kertaa mökin iltataivaalla revontulet – jopa kahtena iltana peräkkäin! Harmi, ettei saatu niitä ikuistettua. Oikea kamera oli kotona, eikä kännykän kamerassa riittänyt tehot yöllä kuvaamiseen – tuli pelkkiä mustia kuvia. 😀

Kauniiden maisemien lisäksi pääsimme nauttimaan luonnon antimista – metsästä löytyi suppilovahveroita, ja järvi antoi ahvenia.

Minä pyydystin näistä neljä!

 

Ikkunasta sisään

Kommelluksitta ei tämäkään loma sujunut. Mökille on vain yksi avain, ja pidämme sitä yleensä mökin ulkopuolella roikkumassa seinällä. No, olimme juuri lähdössä ulkoilemaan, ja minä piipahdin vielä mökkiin hakemaan nenäliinan. Avasin oven, laitoin avaimen naulaan, otin nenäliinan ja paiskasin oven kiinni. Huomaten samalla, että en suinkaan ripustanut avainta oven ulkopuolella olevaan avainnaulaan, vaan sisäpuolelle.. apua! Mökiltä on tunteroisen matka Jyväskylään, josta olisi lähdettävä hakemaan toinen avain. Paitsi että myös autonavaimet olivat mökin sisällä. 😀 Aikamme pähkäiltyämme päätimme koittaa mennä ikkunasta sisään. Saimme tähän mökki-isännän luvan, joten luvatta emme murtautuneet mökkiin. 😉 Koitimme parhaamme mukaan säilyttää ikkunalasin ehjänä, ja tuplaikkunan ensimmäinen lasi säilyikin ehjänä, mutta toinen räsähti rikki. No, pääsimme ikkunasta sisään, tilasimme 40 km päästä Niemisjärveltä uuden ikkunalasin, haimme sen seuraavana päivänä ja asensimme paikalleen. No, jäipähän taas hauska muisto, vaikka ensiksi ei naurattanut yhtään. 😀

 

Minulle lomaan kuuluvat myös hyvä ruoka, hyvät juomat, sekä herkut. Koska tiedostan tämän ja sallin sen itselleni, en tunne huonoa omaatuntoa. 🙂

Pientä puuhastelua kotona ja lisää kauniita maisemia

Kotona laitoimme pihaa talvikuntoon. Istutimme sipulipenkin, josta toivon mukaan nousee ensi keväänä krookuksia ja muita kauniita kukkia. Jännityksellä odotan, miten käy – en nimittäin ole laisinkaan kokenut puutarhuri.

Tuohon kiven ympärille nousee toivottavasti keväällä kukkasia.

Pihahommien lisäksi pesimme terassit ja pihakalusteet, ja kalusteet saivat myös öljyn pintaansa.

Aherruksen keskellä lähdimme tänään nauttimaan upeasta kelistä Hyyppäänvuorelle. Hyyppäänvuoren päältä avautuvat upeat maisemat niin kesällä, syksyllä kuin talvellakin.

Hyyppäänvuori tarjoaa mielestäni yhden kauneimmista keskisuomalaisista maisemista.

Jos kiinnostuit paikasta, olen kirjoitellut siitä aikaisemmin täällä.

Korkkasin lomalla glögikauden. Maistelimme eilen uutta Blossaa eri muodoissa. Nam!

Huomenna alkaa taas arki. On kiva päästä taas rutiineihin kiinni ja flunssan jälkeen treenailemaan. Toisaalta olisin voinut lomailla helposti vielä toisen tai kolmannenkin viikon.. talvilomaa odotellessa.. 😉

Kevyttä kävelyä luonnossa, joogailua, lukemista, saunomista, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Mitä muuta lomalta voisi toivoa..? Minulle syyslomaviikko oli täydellinen. 🙂

Ihanaa syyslomaa teille, keillä se on vielä edessä!

Terkuin, Kirsi

 

Arkiruokavinkki viikolle: uunilohi lime-kurkkusalsan kera

Moikka!

Meillä arkiruuan pitää olla nopeasti valmistuvaa. Tullaan kotiin arkena lähes joka ilta vasta seiskan, kasin maissa, joten pitkävalmisteiset ateriat eivät arkena toimi. Mutta silti ruuan on oltava maukasta. Yksi tällainen nopea, helppo, mutta samalla maukas ruoka on uunilohi lime-kurkkusalsalla. Kalan kylkeen voi keittää perunat tai valmistaa raikkaan salaatin.

Meillä oli pari vuotta sitten hyvä tapa käydä sunnuntaisin kaupassa ja ostaa silloin ruokatarvikkeet maanantai-torstai välille. Suunnittelimme viikon ruokalistan valmiiksi siten, että viikolla oli ainakin yksi kasvisruoka, yksi kalaruoka ja yksi kanaruoka. Näin viikon aterioista tuli monipuolisia, ja myös aikaa säästyi, kun ei tarvinnut käydä kaupan kautta joka ilta. Tämä tapa pitäisi ottaa taas uudelleen käyttöön.

Silloin, kun ei ole valmista suunnitelmaa ja haahuilemme kaupassa nälkäisenä, on K-Ruoka sovellus pelastanut monet kerrat. Sieltä löytyy mm. arjen helppoja ja nopeita reseptejä. Välillä jokin tuttu resepti ei tarvitse kuin pienen viilauksen, niin siitä tulee täysin uusi. Esimerkiksi uunilohi saa aivan uuden raikkauden, kun siihen yhdistää lime-kurkkusalsan. Alkuperäinen resepti löytyy täältä K-Ruoan sivuilta.

Uunilohi lime-kurkkusalsan kera

Tarvikkeet (noin kuudelle henkilölle)

Lohi:

  • 1 kg lohifileetä
  • 1-2 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria

Salsa:

  • 1 kurkku
  • 1 salottisipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 dl tuoretta tilliä
  • 1 dl tuoretta lehtipersiljaa
  • 2 rkl limen mehua
  • 1 tl limen kuorta raastettuna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria

Lisukkeet:

  • Oman valintasi mukaan esim. uusia perunoita, vihersalaattia, parsaa, tms.

Valmistus (noin 30 min.)

Aseta lohi uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Kypsennä 125 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.

Valmista lime-kurkkusalsa sillä välin, kun lohi on uunissa. Pilko salottisipuli ja purista valkosipulinkynsi. Pilko kurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita salsan ainekset kulhossa ja nosta jääkaappiin tekeytymään.

Jos tarjoat lohen ja salsan kera perunoita, laita ne keittymään, tai valmista kylkeen esim. raikas salaatti.

Kun lohi on valmis, nosta se uunista pois ja anna jäähtyä hieman. Lisää hieman jäähtyneen lohen päälle kurkkusalsa ja tarjoa valitsemasi lisukkeen kera.

Sitten vain herkuttelemaan!

Jos tykkäsit, niin tsekkaa myös täältä löytyvä kirjolohiresepti lime-korianteriöljyllä.

Sain lukijatoiveen blogiini arkiruokaresepteistä, joten näitä arjen helppoja & hyviä reseptejä on tulossa jatkossakin. 🙂

Jos sinulla on toiveita blogin sisältöön, heitä ehdotus kommenttikenttään!

Terveisiä muuten syyslomalta mökkimaisemista! Loma alkoi flunssaisissa tunnelmissa, enkä ole viikkoon päässyt treenailemaan. No, olen nauttinut vain oleilusta ja kauniista maisemista. Tänään sattui sellainen kommellus, että jouduttiin rikkomaan mökin ikkuna… palaan tähän kommellukseen, sekä muihin lomakuulumisiin loppuviikosta!

Syksy on kauneimmillaan!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! 🙂

Terkuin, Kirsi