Lean In Five Weeks – ekan viikon kuulumiset ja liikuntapäiväkirja

Yhteistyössä: Lean In Five Weeks

Moikka moi!

Viikonloppuna vietettiin sekä lapsettomien lauantaita että äitienpäivää. Huomasin, että aika parantaa haavat. Olen aikaisemmin täällä blogissani kertonut, että olen tahattomasti lapseton, evätkä lapsettomuushoidot tuottaneet tulosta. Siksi äitienpäivä on ollut muutaman viimeisen vuoden ajan hieman haikea päivä, vaikka totta kai olen samanaikaisesti iloinnut omasta äidistäni. <3 Eilen huomasin, että sama haikeus ei enää vallannutkaan minua. Havahduin myös siihen, että en juurikaan enää ajattele saatikka murehdi lapsettomuuttani.

Äitienpäiväskumpat jäivät tänä vuonna juomatta, sillä kuten edellisessä postauksessani kerroin, olen mukana viiden viikon haasteessa, jonka tavoitteena on tehdä pieniä elämäntapamuutoksia, jotka jatkuvat vielä toki viiden viikon jälkeenkin. Nyt ensimmäiset pari viikkoa on ruoka- (ja juoma)valio hieman tiukempi, joten siksi skumpatkin jäivät kilistelemättä.

Lupailin kertoa viiden viikon haasteen aikana kuulumisiani myös täällä blogin puolella, ja tässä ensimmäisen viikon kuulumiset: liikuntapäiväkirja, ruokailut, sekä muita ajatuksia. 🙂

Minne kuntoni on kadonnut?

Haaste lähti käyntiin viime viikon sunnuntaina kuntotesteillä. Ensiksi juoksin kilometrin verran niin lujaa kuin pystyin. Ihan ei mennyt nappiin. Tomi opasti ohjeistusvideolla, että alku kannattaa juosta rauhassa ja loppua kohden kiristää. No, minä tietenkin juoksin ensimmäiset 200 metriä täysillä, jonka jälkeen laahustin loppumatkan kieli vyön alla ja kirjaimellisesti veren maku suussa. Hah! 😀 Kilometri ei ole koskaan tuntunut niin pitkältä. Juoksun jälkeen kyykättiin, punnerrettiin, jne. Hauskaa nähdä viiden viikon päästä, ehtiikö tässä ajassa petraamaan tuloksia.

Viime viikon maanantain starttasin mittojen ottamisella. Kauhistuin vyötärön ympärystä mitatessa – holy shit, miten se on muuttunut muutamassa vuodessa! Mielenkiinnolla odotan, lähteekö haasteen aikana sentti tai pari. Alku- ja lopputulokset, sekä mitat paljastan sitten viiden viikon päästä. 😉

Liikuntapäiväkirja, ruokapäiväkirja sekä ensimmäisen viikon sujuminen

Ma 7.5.

Liikunnat:

  • Kiinteytys-tunnin ohjaus (55 min. kovatehoinen harjoitus)
  • Rento kävelylenkki (30 min.)
  • Venyttelyä (20 min.)

Ehdin jo edellispäivänä hieman tutustua haasteen ruokavalioon ja tiesin sen verran, että aluksi sekä vilja että maito ovat kiellettyjen listalla. Lounaalla marssin kahvilaan hakemaan lohisalaatin, mutta tarjolla olikin vain lohi-caesarsalaatti krutonkien ja parmesaanin kera. No voi hitto! Ei auttanut kuin pistellä poskeen, kun en muualle enää ehtinyt.

Illalla tutustuin ruokavalioon enemmän, ja siinä on asioita, jotka allekirjoitan, ja asioita, jotka mietityttävät. Positiivisia asioita ovat mielestäni runsas kasvisten määrä ja pehmeiden rasvojen määrä. Runsas proteiinien ja tyydyttyneiden rasvojen saanti hieman mietityttää, mutta päätin kuitenkin lähteä testaamaan ja noudattamaan haasteen mukaista ruokavaliota. Huomenna kauppaan!

Ihana kesä! 🙂


Ti 8.5.

Liikunnat:

  • Vahvista&Venytä –tunnin ohjaus (55 min., kevyttä kehonhuoltoa)
  • kävely töistä kotiin (60 min.)
  • HIIT-harjoitus (eli haasteeseen kuuluva Burner 400, aika 12:08 min.)

Ruokavalion kanssa oli vielä vähän hakemista. Lorautin aamulla maitoa kahviin. Lounaalla puolestaan kävin eri kahvilassa kuin edellispäivänä ja siellä krutongit sai vaihdettua kurkkuun. Jes! Välipalaksi haukkasin jääkaappiin jo aikaisemmin ostetun kaurajugurtin, kun en pois raaskinut heittää, eikä muutakaan ollut. Illalla söin jättikatkarapuja, kasviksia, avokadoa sekä cashew-pähkinöitä. Vaikka olin syönyt päivän aikana paljon, oli illalla vähän nälkäinen olo.

Fiilis oli päivän aikana ihan super!


Ke 9.5.

Liikunnat:

  • hyötypyöräilyä 2 x 15 min.
  • 40 min. rentoa kävelyä
  • 30 min. venyttelyä

Päätä särki hieman, ja alaselkä otti itseensä edellispäivän Burner-treenistä, joten oli parasta pitää vähän kevyempi päivä. Muuten fiilis oli hyvä ja energinen.

Päivän syömiset näyttivät tältä:

  • aamupala: proteiinismoothie, jossa heraa, vettä, mustikoita, spirulinaa, kollageenijauhetta, chian siemeniä, kahvi pienellä lorauksella kauramaitoa
  • lounas: kanankoipi + salaattia (Tsekkasin edellisenä päivänä lounaslistalta, että ruokavalion mukainen syöminen onnistuu.)
  • välipala: ”green monster” vihersmoothie +kourallinen  cashew-pähkinöitä
  • illallinen: 2 kanavarrasta, paprikaa, ½ avocado, cashew-pähkinöitä
Vihersmoothieni
Smoothieen tuli mm. vuohenputkea omalta pihalta. 🙂

 

 

To 10.5.

Liikunnat:

  • juoksu- / kävelylenkki intervalliharjoituksena (haasteeseen kuuluva SprintA)

Aamu alkoi herkullisella munakkaalla, ja lounaaksi grillattiin mustekalaa, nam! (Tästä on muuten tulossa resepti, pysy kuulolla!) Söin päivän aikana muuten superpaljon kaikkea, mutta pieni nälkä vaivasi vähän väliä. Keho varmastikin totuttelee vielä pieneen hiilihydraattimäärään.

Fiilis sprinttitreenin jälkeen. 🙂

Vapaapäivä, ihana ilma, ja superenerginen olo!

pe 11.5.

Liikunnat:

  • Vahvista&Venytä –tunnin ohjaus (55 min., kehonhuoltoa)
  • kävely- / hölkkälenkki (60 minuuttia)

Järkytyin lenkillä siitä, miten huono juoksukuntoni onkaan. Olen joskus juossut koko lenkin ihan kevyesti, nyt juoksin noin ¼ siitä, ja askel oli raskas. En ole koskaan ollut mikään himojuoksija, mutta yläasteella hölkkäilin vähän enemmän. Sen jälkeen olen juoksennellut satunnaisesti, mutta kuitenkin joka kesä jonkin verran. Paitsi nyt viimeisenä kolmena vuotena, jolloin en ole juossut laisinkaan. Satutin pari vuotta sitten keväällä selkäni, jolloin en päässyt koko kesänä juoksemaan, ja viime keväästä syksyyn vaivasi akillesjänne, joten juoksut jäivät silloinkin väliin. Ehkäpä saan tästä haasteesta kipinän lähteä pikkuhiljaa kohottamaan taas juoksukuntoa.

Päivän ruokailut näyttivät tältä:

  • aamupala: munakas, kahvia lorauksella kauramaitoa
  • lounas: salaattia savulohen ja katkarapujen kera
  • välipala: ½ avocado ja cashew-pähkinöitä
  • illallinen: pari leikettä kalkkunaa, sekä kasviksia
  • illalla: pähkinöitä ja vähän mansikoita
Munakkaassa on mm. itse poimittuja kantarelleja, tomaattia ja pinaattia. Nam!

la 12.5.

Liikunnat:

  • ylävartalo- ja keskivartalotreeni oman kehon painolla (20 min.)

Tänään oli vähän voimaton olo. Niinpä tein vain kevyen ja lyhyen treenin. Ja lisäksi söin vähän mansikoita heikotukseen. 😉

Päivän syömiset näyttivät tältä:

  • aamupala: paistetut munat, tomaattia, kahvia lorauksella kauramaitoa
  • välipala: liotettuja chian siemeniä + mansikoita
  • lounas: kirjolohta ja parsaa (tästä on tulossa resepti)
  • välipala: vihersmoothie
  • illallinen: tex mex maustettua kanan jauhelihaa, itse tehtyä guacamolea ja salsaa, salaatinlehtiä (eli fajitas ilman lettuja)
  • iltaherkku: lehtikaalisipsejä sekä pistaasipähkinöitä

 


Su 13.5.

Liikunnat:

  • 60 min. kävelylenkki

Olo oli eilisen heikotuksen jälkeen taas jo normaali, mutta kuulostelin, mitä tekee mieli tehdä, ja se oli ihanasta ilmasta nauttiminen kävellen. Niinpä heivasin ajatuksen punttitreenistä pois ja päätin nauttia auringosta.

Syömiset:

  • aamupala: 2 keitettyä kananmunaa, runsaasti kasviksia, kahvia lorauksella kauramaitoa
  • välipala: vihersmoothie + cashew-pähkinöitä
  • lounas: grillattuja kasviksia, karitsan jauhelihapihvi, grillattua kanaa, vähän mansikoita ja mangoa
  • välipala: pähkinöitä
  • illallinen: grillattua kirjolohta, tomaattia, paprikaa
  • iltapala: guacamolea + 2 porkkanaa
Mulla on maailman mahtavin anoppi! Kehitti mulle ruokavalioon sopivan “munakoisohampurilaisen”. 🙂

Tällä viikolla hieman haasteita treeneihin tuovat taloyhtiön nurmikon perustustalkoot. Joka päivä pitäisi töiden jälkeen olla pihahommissa, joten mietin, missä välissä teen treenit? Ei vissiin auta kuin herätä tekemään ne aamutuimaan, vaikka en aamutreeneistä nautikaan. 😀

Mielenkiinnolla ja innolla kohti toista viikkoa,

Kirsi

 

Kommentit (3)
  1. marja-leena haka
    15.5.2018, 14:49

    Kyllä sä Kirsi hyvin pystyt treenisi suorittamaan vaikka varmasti välillä tökkää.Hyvähän mun on höpöttää kun en itse ole salilla käynyt pitkään aikaan.Tanssitunti on vienyt VOITON.😀😀😀

    1. kirsinkuntopiiri
      15.5.2018, 20:10

      Kiitos Marja-Leena tsempistä! 🙂 Ja ymmärrän – tanssiminen on ihanaa! 🙂

  2. Thanks for the article post.Really thank you! Great.http://boxermath.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *