Flunssa: miten välttää, miten päästä eroon ja miten lähteä liikkeelle flunssan jälkeen?

*toivepostaus*

Niinhän siinä kävi, että talviflunssa iski minuun viime viikolla. Sairastan nykyisin noin 2-3 flunssaa vuodessa. Muutama vuosi taaksepäin sairastelin jatkuvasti, ja sitä ennen en juuri koskaan.

Mitä tapahtui?

Kun olin aloitteleva ryhmäliikuntaohjaaja 15 vuotta sitten, ahnehdin itselleni kasan tunteja ja avuliaana hyppäsin aina hätiin, kun joku tarvitsi sijaisen tunnilleen. Kun sairastuin itse, enkä saanut sijaista omalle tunnilleni, en tunnollisena ohjaajana halunnut, että tuntini perutaan, joten kävin ohjaamassa tunteja myös kipeänä (iso virhe!).  Juuri tällaisessa tilanteessa noin 15 vuotta sitten eräs talviflunssa pitkittyi yli kolmen kuukauden kestoiseksi. Tämän jälkeen sairastuin flunssaan jatkuvasti, noin 5-6 kertaa vuodessa. Ennen tätä olin vain harvoin kipeä. Vihdoin, vasta noin 15 vuoden jälkeen, olen päässyt tilanteeseen, että sairastan enää noin 2-3 flunssaa vuodessa.

Tiedänkin siis omasta kokemuksesta, miten flunssan / flunssakierteen takuuvarmasti. Se tapahtuu näin:

  • Treenaa koko ajan kovaa, älä pidä lepopäiviä ja lepoviikkoja (kova rasitus heikentää elimistön immuniteettia).
  • Treenaa puolikuntoisena (flunssa pitkittyy ja jälkitaudit ovat riskinä).
  • Syö huonosti (et saa suojaravintoaineita, eikä keho palaudu harjoituksista).
  • Nuku huonosti (immuniteetti heikkenee).
  • Ole koko ajan menossa, äläkä rentoudu (immuniteetti heikkenee).

Vinkkejä flunssan ja flunssakierteen välttämiseksi:

  • Harrasta liikuntaa, mutta kuntoile kohtuudella ja muista pitää lepopäiviä ja lepoviikkoja. Riski sairastua flunssaan on suurempi niillä, jotka eivät liiku laisinkaan tai hyvin vähäisesti ja niillä, jotka liikkuvat hyvin runsaasti.
  • Rentoudu.
  • Syö terveellisesti ja nauti palauttava ateria treenien jälkeen.
  • Älä treenaa puolikuntoisena.
  • Pese käsiä ahkerasti.
  • Probiootit ja D-vitamiini saattavat ennaltaehkäistä flunssaa. Lisäksi C-vitamiinilisä saattaa vähentää flunssien määrää runsaasti liikkuvilla, kun sitä ottaa päivittäin 500 mg, mutta näistä kaikista on ristiriitaista tutkimusta.
linkkuveitsi
Liiku, mutta kohtuudella. Liian vähäinen ja liian kova kuormitus altistavat flunssalle.

 

Miten päästä eroon flunssasta?

Lepää!

Yleensä saan flunssan saatuani kärsiä siitä ainakin kaksi viikkoa, mutta tällä kertaa taisin selvitä muutamalla päivällä. Mitä tein? Laitoin pelin poikki heti, kun oireet ilmenivät ja jäin lepäämään sohvalle. Nappasin lisäravinnecoktailin, joka sisälsi maitohappobakteereja, tupla-annokset sinkkiä, sekä C- ja D-vitamiinia. On olemassa tutkimuksia, joiden mukaan C-vitamiini ja sinkki voivat isona annoksena otettuna heti flunssan alussa lyhentää flunssan kestoa, mutta näistäkin on ristiriitaista näyttöä.

katkarapukeitto lautasella
Nautiskele värikästä, monipuolista ja proteiinipitoista ruokaa. Siitä saat vastustuskyvylle boostia.

Miten ja milloin lähteä liikkeelle flunssan jälkeen?

Odota, että olet parantunut!

Kipeänä on aivan turha lähteä treenaamaan. Flunssa on itsessään elimistölle rasitustila, eikä treenistä silloin höytyä. Tarkkana kannattaa olla varsinkin virusinfektion kolmena ensimmäisenä päivänä. Jos silloin lähtee urheilemaan, saattaa flunssa pitkittyä ja voimistua, ja myös jälkitaudit ovat vaarana.

Toki pientä kehonhuoltoa voi tehdä myös flunssaisena. Itse tein kevyttä kotijoogaa, mikä helpotti hengityksen kulkemista, sekä piti selkäkivut loitolla. Eli flunssaisena voi tehdä pientä jaloittelua sekä kevyttä kehonhuoltoa, kuten kevyttä venyttelyä.

Lähde liikkeelle vasta, kun olo on parempi. Jos olet ollut kuumeessa, on nyrkkisääntönä huilia yhtä monta kuumeetonta päivää kuin kuumeista päivää ennen kuin lähtee liikkumaan. Jos liikkuessa syke kohoaa voimakkaasti, tulee huono olo, hengenahdistusta, tai oireet palaavat treenin jälkeen, olet lähtenyt liikkeelle liian aikaisin. Malta siis vielä hetki.

Kun lähdet liikkeelle, lähde kevyesti! Nyrkkisääntönä on harjoitella yhtä pitkään kevyesti kuin mitä flunssa kesti. Liiku vähemmän ja kevyemmin kuin normaalisti ja pyri pitämään syke peruskestävyysalueella. Lisää treenimäärää, treenien kestoa ja treenitehoja pikkuhiljaa. Jos flunssassa on ollut keuhko-oireita, on erityisen tärkeää lähteä liikkeelle lempeästi jälkitauteja välttääkseen.

jooga
Kevyt jooga helpotti flunssan oireita ja piti selkäkivut loitolla.

 

Millaisia vinkkejä teillä on flunssan välttämiseksi ja selättämiseksi? Mua kiinnostais tietää mm. monien suosittelemasta avantouinnista..! Itse en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan, hrrr….

 

Terkuin, Kirsi

 

Inkivääriteetä flunssan karkottajana

Moi!

Kevätflunssaterveiset! Luulin jo välttyneeni siltä, mutta iloitsin liian aikaisin. Pari viimeistä päivää on kuluneet höyryhengitellen ja inkivääriteetä litkien. Inkivääritee on aivan ihanaa, joten tässä teillekin resepti!

Inkivääritee syntyy helposti.
Inkivääritee syntyy helposti.

Tarvitset:

–          muutaman sentin palan tuoretta inkivääriä

–          puolisen litraa vettä (tai riippuen miten ison annoksen haluat ja miten vahvaa teen haluat olevan)

–          halutessa tuorepuristettua sitruunanmehua

–          halutessa makeuttajaksi loraus hunajaa

Katkaise muutaman sentin pala inkivääriä ja kuori se. Kuoriminen onnistuu mun mielestä kätevästi juustohöylällä.
Katkaise muutaman sentin pala inkivääriä ja kuori se. Kuoriminen onnistuu mun mielestä kätevästi juustohöylällä.

 

Viipaloi kuorittu inkivääri ja laita se kattilaan veden kanssa kiehumaan. Kiehauta, jonka jälkeen hauduta miedolla lämmöllä raollaan olevan kannen alla noin 15-30 min.
Viipaloi kuorittu inkivääri ja laita se kattilaan veden kanssa kiehumaan. Kiehauta, jonka jälkeen hauduta miedolla lämmöllä raollaan olevan kannen alla noin 15-30 min.

 

Voit maustaa valmiin juoman sitruunalla ja makeuttaa hunajalla. Nam!
Voit maustaa valmiin juoman sitruunalla ja makeuttaa hunajalla. Nam!

 

Nautinnollisia teehetkiä!
Nautinnollisia teehetkiä!

Nyt kun koitan päästä aamukahvista eroon, niin ajattelinpa ottaa tämän päivittäin tavaksi kahvin tilalle.

Inkiväärillä sanotaan olevan monia hyviä terveysvaikutuksia. Nyt en ruvennut etsimään väitteille tieteellistä pohjaa, joten usko tai älä, mutta inkivääri:

–          vähentää ja kipua ja tulehdusta (esim. helpottaa nivel- ja lihasvaivoja)

–          avaa hengitysteitä

–          helpottaa pahoinvointia

–          auttaa vatsavaivojen hoidossa

–          edesauttaa ruuansulatusta

–          poistaa nestettä

–          parantaa verenkiertoa

Lue lisää inkiväärin terveysvaikutuksista täältä.

Rentoa viikonloppua!

Terkuin, Kirsi