Hei, olen jännittäjä

Moikka!

Eilen ilmestyneen Kotilieden sivuilta löytyi tutun näköinen jännittäjä.

Muhun otettiin syksyllä lehdestä yhteyttä, kun etsivät haastatteluun sopivaa jännittäjää. Löysivät minut tämän blogini kautta, kun olen pari vuotta sitten kirjoittanut pienen blogipostauksen jännittämisestä.

Olen siis jännittäjä. Olen ollut sitä pienestä pitäen. Jännitän vähän kaikkea. Koulussa jännitin mm. viittaamista. Vaikka tiesin vastauksen, pelkäsin kuitenkin, että ehkä vastaankin väärin. Vielä lukiossakin inhosin sitä, kun ruotsin, enkun, ranskan tai saksan tunnilla piti lukea muiden kuullen ääneen. Vaikka tiesin, että osasin, niin sydän hakkasi jo pelkästä ajatuksesta tietämättä, osuuko vuoro koskaan kohdalleni.

Myös liikuntatunnit jännittivät. Olin lapsena epäliikunnallinen ja kömpelö ja inhosin esim. joukkuelajeja, koska en osannut heittää / potkaista palloa, enkä saanut palloa kiinni. Vieläkin olen kauhusta kankea, jos pitää osallistua johonkin joukkuelajiin. Yök.

Olen löytänyt aikuisiällä tanssista ihanan harrastuksen, mutta jännitän myös tanssitunneilla. Tanssin afroa, ja perinteiseen afrikkalaiseen tanssiin kuuluvat soolo-osuudet, jolloin tanssitaan yksin muiden edessä. Inhoan, jos tunnilla on näitä soolo-osuuksia. Tuntuu, että en omalla vuorollani muista yhtä ainoaa afrotanssin liikettä. Inhoan myös sitä, jos joudun tanssimaan tunnilla eturivissä. Jos saan itse valita, olen takarivin tyttö.

Jännitän myös erilaisia sosiaalisia tilanteita. Small talk vieraiden ihmisten kanssa ei luonnistu. Pää tyhjenee. Kun esimerkiksi koulutus- tms. tilaisuudessa jokainen esittelee itsensä vuorotellen koko joukolle, sydän alkaa hakata. Mietin, mitä järkevää saan sanottua, ja sanat katoavat.

Jännitän myös lukemattomia muita asioita. Jännitän ristiriitatilanteita ja yritän parhaani mukaan vältellä niitä. Jännitän matkustamista. Ja autolla ajamista. Ja jännitän myös ihan hassuja asioita, kuten puhelimessa puhumista.

Olen pohtinut, mistä jännittämiseni johtuu. Koska olen jännittänyt eri asioita pienestä pitäen, uskon, että se on osa perusluonnettani.

Silti jokin pieni sisukkuus on aina asunut minussa. Jostain syystä olen puskenut itseäni jännittäviin tilanteisiin. Olen mm. valinnut työn, jossa joudun päivittäin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja viikoittain esiintymään. Jännitän joka kerta, kun ohjaan jumppatunnin asiakkaiden edessä. Fyysinen tekeminen kuitenkin auttaa rentoutumaan.

Jännittäminen ei siis ole estänyt minua tekemästä asioita, mitä haluan. Mutta olen jättänyt joitakin tilaisuuksia väliin sen takia, että jännittäminen väsyttää. Kun useissa eri tilanteissa on puskettava itsensä epämukavuusalueelle tai jopa ”äärirajoille”, kaipaan elämääni vastapainoksi paljon rauhaa ja hiljaisuutta. Joskus mietin, olisiko mukavampaa tehdä työtä, jossa saan toimia rauhassa itsekseni?

Kuitenkin haastavista tilanteista selviäminen ruokkii onnistumisen tunnetta ja helpottaa jännittämistä, vaikka ei kokonaan sitä viekään pois. Jännittämistä on ollut helpompi jatkossa sietää, kun olen tiennyt, että selviän erilaisissa haasteelliseksi kokemissani tilanteissa. Myös se on helpottanut, että olen hyväksynyt, että jännittäminen on osa minua.

Löytyykö täältä muita jännittäjiä?

Millaisia vinkkejä teillä on jännittäviin tilanteisiin?

Terkuin, Kirsi

Haastateltavana Kirsi Hartikainen eli minä ;)

Moikka!

Mun työpaikan nettisivuilla esitellään henkilökuntaa, ja tällä viikolla mä olin vuorossa ja pääsin vastaamaan haastattelukysymyksiin. Ajattelin jakaa saman haastattelun täällä blogissa. 🙂

Kirsi

Kuka olet?

Olen Kirsi, tällä hetkellä 37-vuotias, Oulussa syntynyt, Vaasassa kasvanut ja parikymppisenä jyväskyläläistynyt.

Millainen on ollut tiesi personal traineriksi?

En ollut liikunnallinen lapsi, vaan enemmänkin lukutoukka. Yläasteella innostuin ryhmäliikuntatunneista ja silloin päätin, että joku päivä musta tulee jumppaohjaaja. Myöhemmin opiskellessani Jyväskylän yliopistossa puheviestintää päätin toteuttaa haaveeni ja kävin ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksen, jonka jälkeen aloitin ohjaamisen. Ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksessa kiinnostuin enemmän fysiologiasta ja anatomiasta ja sain idean lähteä opiskelemaan fysioterapiaa. Fysioterapeutin koulutuksen aikana vahvistui ajatus siitä, että liikunta-ala on mun oma juttu. Niinpä olin onnekas, kun pian valmistumiseni jälkeen Kuntomaailmassa avautui personal trainerin paikka. Samassa talossa ja samalla alalla viihdyn edelleen.

Mikä on koulutustaustasi?

En jättänyt yliopisto-opintojani kesken, vaikka vaihdoinkin kesken puheviestinnän fysioterapiaan. Valmistuin maisteriksi v. 2004 (pääaine puheviestintä) ja fysioterapeutiksi (amk) v. 2006. Muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen halusin vahvistusta omaan osaamiseeni, ja niinpä kävin PT-koulutuksen (Trainer4You) v. 2013. Vuosien varrella olen käynyt myös muita koulutuksia, kuten  Xtravaganzan painonhallintaohjelman koulutuksen, sekä erilaisia ryhmäliikuntakoulutuksia (mm. ChiBall, IISEE sisäpyöräily, foam roller).

Kuinka pitkään olet toiminut alalla?

Ryhmäliikuntaohjaukset aloitin vuonna 2000, ja PT-hommat vuonna 2007. Aika pitkään jo siis. 😉

Mitkä ovat vahvuutesi personal trainerina?

Fysioterapeutin koulutustausta antaa hyvän fysiologian, anatomian ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen tuntemuksen perustan. Välillä olen harmitellut, ettei itsellä ole mitään vankkaa lajitaustaa, koska olen aina ollut terveysliikkuja, mutta toisaalta suurin osa asiakkaistani on aloittelijoita / terveysliikkujia, joten pystyn samaistumaan asiakkaisiini, enkä laadi liian tiukkoja ohjelmia. 😉 Ikä ja kokemus tuovat oman lisänsä. Nolottaa, kun muistelen ensimmäisiä tekemiäni kuntosaliohjelmia tai ohjaamiani jumppia. 😉

Millainen on oma treenitaustasi?

En ole koskaan kilpaurheillut, vaan olen aina ollut terveysliikkuja. Pienenä olin koululiikunnan vihaaja. Yläasteella löysin ryhmäliikunnan ja lukiossa kuntosalin. Opiskeluaikoina kuvioihin tuli tanssi. Afrotanssia olenkin harrastanut vuodesta 2003. Vuosien varrella olen kokeillut erilaisia lajeja, kuten joogaa, capoeiraa, cross fitiä, ja viimeisimpänä innostuksena on street workout.

Miten treenaat itse tällä hetkellä?

Tanssin, teen erilaisia lihaskuntoharjoituksia (kesällä enemmän oman kehon painolla, talvella kuntosalilla). Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti lenkillä (kävellen tai hölkäten). Keväästä syksyyn poljen pyörällä työmatkat. Käyn tanssitunneilla kaksi kertaa viikossa (afro ja parisalsa), ja ohjailen pari kertaa viikossa jumppia (tällä hetkellä Kiinteytystä ja Niska/Selkä- tuntia).

Mikä työssäsi on parasta?

Asiakaskohtaamiset. Se, kun näkee konkreettisia muutoksia. Jumpparin hymy huulilla ryhmäliikuntatunnin jälkeen. Ja tietenkin se, että saa päivittäin tehdä jotain sellaista, mikä oikeasti kiinnostaa.

Entä haasteellisinta?

Hmm… ihmiskeho on välillä mysteeri ja jokainen keho on erilainen. Se, mikä toimii toiselle, ei toimi toiselle. Välillä on pähkäilty, miksi paino ei rupea laskemaan tai lihasmassa lisääntymään. Eniten harmittaa, jos asiakas luovuttaa kesken kaiken. Silloin jään miettimään pitkäksi aikaa, miten olisin voinut toimia paremmin. Mutta onneksi nämä tapaukset ovat kuitenkin poikkeus säännössä. 🙂

Miten aiot kehittää itseäsi jatkossa?

Olen tiedonjanoinen ja seuraan koko ajan liikunta-alan kehittymistä ja uusia juttuja. Tällä hetkellä kiinnostaa erityisesti kehonhuolto ja faskioiden toiminta, toiminnallinen harjoittelu ja kehonpainoharjoittelu. Myös henkinen valmennus, mindfullness ja NLP ovat kiinnostavien asioiden listalla. Haluan haastaa itseäni myös omissa treenissäni.

Millaisia tuloksia olet saanut asiakkaidesi kanssa aikaan?

Asiakkaani ovat tehneet hurjasti töitä ja saaneet erilaisia tuloksia. Viime viikolla pääsin taas todistamaan, miten parilla asiakkaalla oli kuukaudessa lähtenyt painoa pois 5 kg ilman mitään poppaskonsteja. Lisäksi asiakkaani ovat onnistuneet saamaan lisää voimaa, päässeet irti selkäkivuista, verenpainelääkityksestä, jne. Aika mahtavia juttuja pääsen siis seuraamaan.

Jokaisella asiakkaalla on omat tavoitteensa, ja ehkä yhdellä sanalla kuvattuna kaikki kuitenkin johtaa hyvään oloon. Tavoite voi olla vaikka liikkua kerran viikossa, ja jos se saa kehossa hyvän olon ja hymyn huulille, niin tavoite on täynnä! 🙂