Lapsettomien lauantai

Tänään, lauantaina 13.5.2017 ulkona on harmaata, ja sataa lunta. Tänään on myös vuosittainen lapsettomien lauantai. Minun ja monen muun lauantai. Mieleni ei ole kelistä ja päivän tuomista ajatuksista  huolimatta harmaa. Surullisiakin hetkiä on matkan varrella ollut, ja hieman haikeampia fiiliksiä voit lukea aikaisemmista lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja koskevista kirjoituksistani täältä, sekä täältä.

Pilvien takaa rupeaa pilkottamaan aurinko. Kyllä se kevät ja kesä vielä tulee!

Tänään olen aika lailla sinut lapsettomuuteni kanssa. En juurikaan enää ajattele asiaa, eikä toiveissa enää ole saada omaa lasta. Myös adoptio- sijaisperheajatukset on haudattu. En heti lapsettomuushoitojen jälkeen ollut valmis adoptioprosessiin, ja nyt kun ikä rupeaa lähentelemään neljääkymmentä, en jaksa enää lähteä monen vuoden odotukseen.

Välillä suru ja haikeus pääsee kuitenkin yhtäkkiä yllättämään. Joskus sen tuo jokin laulu, joskus jokin muu arkinen asia. Kuuntelin vappuaattona pitkästä aikaa Jenni Vartiaisen kappaletta Suru on kunniavieras. Tämä soi radiossa juuri silloin, kun murehdin lapsettomuuttani (v. 2014). Muistan, miten poljin eräs aamu töihin kyyneleet silmissä, kun kappale sattui pyörämatkani soittolistalle. Onneksi biisilista vaihtui tästä iloisempaan, jotta sain koottua itseni ennen ensimmäistä asiakastapaamista.

Onneksi suru on tullut vain lyhyissä pätkissä. En ole jäänyt vellomaan synkkiin ajatuksiin päiväkausiksi, enkä esimerkiksi ole tämän asian takia ollut päivääkään töistä pois. En edes silloin, kun hormonipistosten aikaan kärsin vatsakivuista ja jumppaaminen oli hankalaa.

Pois synkkyydestä

Tänään, lapsettomien lauantaina, oloni on ihan hyvä. Viime viikon lauantaina oli puolestaan raskas päivä. En surrut silloin lapsettomuuttani, mutta olin pahoilla mielin erääsen toiseen itselleni läheiseen ja tärkeään asiaan liittyen.  Itkeskelin aikani, mutta päätin sitten lähteä ulos kävelylle, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Laitoin napit korville ja musiikkia soimaan. Tunnin kävelylenkillä ajatukset tuulettuivat. Juttelin myös hetken ystäväni kanssa, ja siitä tuli hyvä mieli. Kun tulin kotiin, etsin You tubesta tilanteeseen sopivan lyhyen joogaharjoituksen ja tein sen.

Näiden jälkeen olo aivan toinen.

Pohdiskelin tänään, mitkä asiat ovat auttaneet minua lapsettomuuden käsittelyssä. Apua olen saanut rennosta liikunnasta, kuten kävelystä, tanssista tai joogasta. Yleensä surullisena ei ole voima tehdä kovaa rääkkitreeniä. Myös musiikki on auttanut, luonnossa liikkuminen, muiden kirjoittamat kokemukset lapsettomuudesta, sekä omien ajatusten jakaminen muiden kanssa.

Malja meille lapsettomille!

Ärsyttävä lapsettomuus

En koe, että lapsettomuus vaikuttaisi elämääni mitenkään erikoisemmin. Aika harvoin siihen liittyvät asiat ärsyttävät. Minua ei ärsytä, eikä koskaan ole ärsyttänyt, jos joku kysyy, onko minulla lapsia.

Välillä jotkin asiat kuitenkin ärsyttävät. Esimerkiksi ärsyttävää se, että usein töissä lapsellisilla on etuoikeus tiettyihin lomaviikkoihin (koulujen loma-ajat). Myös lapsettomat ystäväni ovat kokeneet tätä. Totta kai haluan, että vanhemmat saavat olla lastensa kanssa loma-aikoina, mutta mitä jos myös juuri minä haluaisin viettää jonkun tietyn lomaviikon, mutta se ei onnistu, koska minulla ei ole lapsia? Tuntuu kuin minua rangaistaisiin siitä, että minulla ei ole lapsia. Maailmani ei tähän kaadu, eikä tämä oikeastaan enää edes ärsytä, mutta silloin, kun lapsettomuus oli tulenarka asia, ärsytti tämä suunnattomasti.

Välillä ärsyttää myös joidenkin ajatus siitä, että lapsettomien elämä on ruusuilla tanssimista. Ei ole huolta lapsista, saa mennä, harrastaa ja matkustaa, miten haluaa, sekä nukkua joka yö rauhalliset yöunet. Niinpä niin. Entäpä jos kärsii unettomuudesta, ja entäpä jos haluaisi mieluummin vaihtaa ne omat harrastukset omiin lapsiin?

Koen, että jotkut ystävyyssuhteet ovat myös ”viilentyneet” lapsettomuuden myötä. En tiedä, olisiko näin, vaikka meillä olisikin lapsia. Välimatkat ja arki kun vievät mennessään, enkä itsekään ole jaksanut yrittää parastani. Mutta silti välillä mietin, johtuuko joidenkin välien viileneminen siitä, että meillä ei ole lapsia. Ei voida järkätä perhetapaamisia, jossa lapset leikkisivät keskenään, tai lähteä yhteisille perhematkoille.

Välillä mieleen putkahtaa mitä omituisempia asioita lapsettomuuteen liittyen. Välillä kuvittelen, miltä lapseni olisi näyttänyt, välillä kuvittelen, että syntymätön lapseni on tähti taivaalla ja katselee sieltä minua.

Vähän aikaa sitten pohdin tulevaisuuden juhlapyhiä. Nyt vietämme joulut ja pääsiäiset omien perheidemme kanssa, mutta mitä sitten, kun vanhempamme eivät enää ole täällä? Vietämmekö joulut kahdestaan mieheni kanssa? Apua! No, tähän on toivottavasti vielä piiiiiiiiitkä aika.. 😉

Hyvää lapsettomien lauantaita kaikille lapsettomille! <3

Aion viettää tämän lapsettomien lauantain siivoillen, hengaillen, hyvää musiikkia kuunnellen, ja poikkeuksellisesti myös töitä tehden, sillä menen illalla vetämään eräälle tyky-porukalle jumpan. Jumpan ohjaamisesta tulee muuten myös lähes poikkeuksetta hyvä fiilis! 🙂

Nyt lähden imuroimaan Timayan Dance-biisin tahtiin. Kyllä – jos tulet kurkkimaan meidän ikkunoista sisälle, näet viikoittain erään tanssivan siivoojan! 😉

Ihanaa äitienpäivää huomenna kaikille äideille, varsinkin omalleni! <3

Terkuin, Kirsi

 

 

 

Ikävä

 

Näin muutama yö sitten unen. Unessa vatsassani oli vauva. Tunsin vatsanahkani läpi vauvan varpaat. Olin huolestunut, sillä vatsani ei ollut juurikaan kasvanut. Mutta tunsin varpaat.

Varpaat, joita ei oikeasti ollutkaan olemassa.

Ikävöin.

Ikävöin jotain, mitä ei ole edes olemassakaan.

Kirjoitin lapsettomuudestani noin puolitoistavuotta sitten. Aikaisemman kirjoituksen voit lukea täältä. Pikkuhiljaa olen hyväksynyt ajatuksen siitä, ettei musta tule koskaan äitiä. Silti välillä aina kirpaisee. Unen jälkeen kyyneleet tulivat silmäkulmaan useampana päivänä.

Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa.

Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?
Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan
tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan, ole edes ollut olemassakaan
Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, ettet huomaakaan?
Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista, et koskaan saanut otettakaan?

Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan
minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä
Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä

(Pave Maijanen, Ikävä)

kukka

Vaikeina hetkinä mua auttaa muun muassa kiitollisuusharjoitukset. Mietin, mistä kaikesta elämässäni olen kiitollinen. Vaikka vauvahaaveet on haudattu, niin olen kiitollinen niin monesta muusta ihanasta asiasta elämässäni.

Kiitos sinulle, että olet osa sitä. <3

Halauksin,

Kirsi