Haastateltavana Kirsi Hartikainen eli minä ;)

Moikka!

Mun työpaikan nettisivuilla esitellään henkilökuntaa, ja tällä viikolla mä olin vuorossa ja pääsin vastaamaan haastattelukysymyksiin. Ajattelin jakaa saman haastattelun täällä blogissa. 🙂

Kirsi

Kuka olet?

Olen Kirsi, tällä hetkellä 37-vuotias, Oulussa syntynyt, Vaasassa kasvanut ja parikymppisenä jyväskyläläistynyt.

Millainen on ollut tiesi personal traineriksi?

En ollut liikunnallinen lapsi, vaan enemmänkin lukutoukka. Yläasteella innostuin ryhmäliikuntatunneista ja silloin päätin, että joku päivä musta tulee jumppaohjaaja. Myöhemmin opiskellessani Jyväskylän yliopistossa puheviestintää päätin toteuttaa haaveeni ja kävin ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksen, jonka jälkeen aloitin ohjaamisen. Ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksessa kiinnostuin enemmän fysiologiasta ja anatomiasta ja sain idean lähteä opiskelemaan fysioterapiaa. Fysioterapeutin koulutuksen aikana vahvistui ajatus siitä, että liikunta-ala on mun oma juttu. Niinpä olin onnekas, kun pian valmistumiseni jälkeen Kuntomaailmassa avautui personal trainerin paikka. Samassa talossa ja samalla alalla viihdyn edelleen.

Mikä on koulutustaustasi?

En jättänyt yliopisto-opintojani kesken, vaikka vaihdoinkin kesken puheviestinnän fysioterapiaan. Valmistuin maisteriksi v. 2004 (pääaine puheviestintä) ja fysioterapeutiksi (amk) v. 2006. Muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen halusin vahvistusta omaan osaamiseeni, ja niinpä kävin PT-koulutuksen (Trainer4You) v. 2013. Vuosien varrella olen käynyt myös muita koulutuksia, kuten  Xtravaganzan painonhallintaohjelman koulutuksen, sekä erilaisia ryhmäliikuntakoulutuksia (mm. ChiBall, IISEE sisäpyöräily, foam roller).

Kuinka pitkään olet toiminut alalla?

Ryhmäliikuntaohjaukset aloitin vuonna 2000, ja PT-hommat vuonna 2007. Aika pitkään jo siis. 😉

Mitkä ovat vahvuutesi personal trainerina?

Fysioterapeutin koulutustausta antaa hyvän fysiologian, anatomian ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen tuntemuksen perustan. Välillä olen harmitellut, ettei itsellä ole mitään vankkaa lajitaustaa, koska olen aina ollut terveysliikkuja, mutta toisaalta suurin osa asiakkaistani on aloittelijoita / terveysliikkujia, joten pystyn samaistumaan asiakkaisiini, enkä laadi liian tiukkoja ohjelmia. 😉 Ikä ja kokemus tuovat oman lisänsä. Nolottaa, kun muistelen ensimmäisiä tekemiäni kuntosaliohjelmia tai ohjaamiani jumppia. 😉

Millainen on oma treenitaustasi?

En ole koskaan kilpaurheillut, vaan olen aina ollut terveysliikkuja. Pienenä olin koululiikunnan vihaaja. Yläasteella löysin ryhmäliikunnan ja lukiossa kuntosalin. Opiskeluaikoina kuvioihin tuli tanssi. Afrotanssia olenkin harrastanut vuodesta 2003. Vuosien varrella olen kokeillut erilaisia lajeja, kuten joogaa, capoeiraa, cross fitiä, ja viimeisimpänä innostuksena on street workout.

Miten treenaat itse tällä hetkellä?

Tanssin, teen erilaisia lihaskuntoharjoituksia (kesällä enemmän oman kehon painolla, talvella kuntosalilla). Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti lenkillä (kävellen tai hölkäten). Keväästä syksyyn poljen pyörällä työmatkat. Käyn tanssitunneilla kaksi kertaa viikossa (afro ja parisalsa), ja ohjailen pari kertaa viikossa jumppia (tällä hetkellä Kiinteytystä ja Niska/Selkä- tuntia).

Mikä työssäsi on parasta?

Asiakaskohtaamiset. Se, kun näkee konkreettisia muutoksia. Jumpparin hymy huulilla ryhmäliikuntatunnin jälkeen. Ja tietenkin se, että saa päivittäin tehdä jotain sellaista, mikä oikeasti kiinnostaa.

Entä haasteellisinta?

Hmm… ihmiskeho on välillä mysteeri ja jokainen keho on erilainen. Se, mikä toimii toiselle, ei toimi toiselle. Välillä on pähkäilty, miksi paino ei rupea laskemaan tai lihasmassa lisääntymään. Eniten harmittaa, jos asiakas luovuttaa kesken kaiken. Silloin jään miettimään pitkäksi aikaa, miten olisin voinut toimia paremmin. Mutta onneksi nämä tapaukset ovat kuitenkin poikkeus säännössä. 🙂

Miten aiot kehittää itseäsi jatkossa?

Olen tiedonjanoinen ja seuraan koko ajan liikunta-alan kehittymistä ja uusia juttuja. Tällä hetkellä kiinnostaa erityisesti kehonhuolto ja faskioiden toiminta, toiminnallinen harjoittelu ja kehonpainoharjoittelu. Myös henkinen valmennus, mindfullness ja NLP ovat kiinnostavien asioiden listalla. Haluan haastaa itseäni myös omissa treenissäni.

Millaisia tuloksia olet saanut asiakkaidesi kanssa aikaan?

Asiakkaani ovat tehneet hurjasti töitä ja saaneet erilaisia tuloksia. Viime viikolla pääsin taas todistamaan, miten parilla asiakkaalla oli kuukaudessa lähtenyt painoa pois 5 kg ilman mitään poppaskonsteja. Lisäksi asiakkaani ovat onnistuneet saamaan lisää voimaa, päässeet irti selkäkivuista, verenpainelääkityksestä, jne. Aika mahtavia juttuja pääsen siis seuraamaan.

Jokaisella asiakkaalla on omat tavoitteensa, ja ehkä yhdellä sanalla kuvattuna kaikki kuitenkin johtaa hyvään oloon. Tavoite voi olla vaikka liikkua kerran viikossa, ja jos se saa kehossa hyvän olon ja hymyn huulille, niin tavoite on täynnä! 🙂

 

Erään nuoren naisen onnistumistarina

Moikka!


Oon jo aikoja sitten luvannut haastatella blogissani jotain asiakastani, ja nyt sain vihdoin ja viimein aikaiseksi! Valitsin haastateltavaksi Minjan, parikymppisen nuoren naisen, jonka kanssa oon nyt treenannut tammikuusta asti. Minja on ihana esimerkki kaikille nuorille naisille: positiivinen, jalat maassa oleva ja terveellisellä tavalla elämäntapamuutosta toteuttava! Tässä Minjan tarina, olkaa hyvät! 🙂

Miten kuntoilusi lähti liikkeelle?


Olen aina ollut halukas käymään kuntosalilla ja treenata itseni kuntoon, ja varmasti olisin aloittanut treenaamisen paria vuotta aikaisemmin, mutta vastoinkäymiset estivät haaveeni. Reilu vuosi sitten loukkasin vasemman käteni niin, että liikunta oli kiellettyä muutaman kuukauden ajan. Pikkuhiljaa aloin huomaamaan, että vaatekoko suureni. Silloin päätin, että kun käsi on kunnossa, alkaa kuntoilu!


Aloitin ensiksi oma-aloitteisesti lenkkeilyllä ja pienillä ruokailutapojen muutoksilla. Sainkin jo pelkästään niillä muutaman kilon pudotettua. Siitä olikin hyvä aloittaa! Olin kuitenkin hyvin tietämätön kaikista kuntosalihommista. Pelkäsin, että jos lähden ominpäin salille heilumaan, rikkoisin varmaan paikkani, ja halusin tietää, miten aloittaa turvallisesti ja niin, että se varmasti tehoaa.


Aloin etsiä netistä Jyväskylän kuntosaleista tietoa ja eksyin Kuntomaailman sivuille. Paikka vaikutti hyvältä ja selailin vielä sen PT-palveluita. Löysin Kirsin sieltä, ja niinpä sovimme treffit, ja siitä se sitten lähti!


Salitreeniä!
Jes! Treeni takana! 🙂
Millaisia tavoitteita sinulla oli?


Tavoitteeni oli mikäs muukaan kuin ylimääräisten kilojen pudottamien ja timmi kroppa! Kirsi kuunteli tuntemuksiani ja toiveitani ja rakensi sen pohjalta minulle sopivat treeniohjelmat salille ja antoi neuvoja, kuinka kannattaa liikkua. Tämän jälkeen on seurannut pelkkää hyvää!


Kun sain ensimmäisen saliohjelmani, noudatin sitä aivan tismalleen Kirsin neuvojen mukaan, ja tuloksia alkoi syntyä! Kertaakaan ei salille meno ole tuntunut vastenmieliseltä. Salilla treenaaminen on mieluisinta liikuntaa minulle.


Miten olet edennyt tavoitteissasi?


Olen edennyt tavoitteissani mielestäni rennolla, hyvällä ja terveellä meiningillä! Ei todellakaan tarvita mitään ihme-dieettejä tai pillereitä, vaan liikuntaa ja monipuolista, terveellistä ruokaa! Ihme-pillerit ja keittodieetit on laiskojen ihmisten humpuukia. En ole myöskään joutunut kitumaan nälässä, vaan syönyt jopa enemmän kuin ennen, mutta syön vaan terveellisemmin ja kevyemmin. Yritän noudattaa 3 tunnin ruokailuvälejä. Ennen en syönyt aamupalaa laisinkaan, sitä päivän tärkeintä ateriaa. Nykyään en voi lähteä mihinkään ilman aamiaista, ja sen huomaa, olen paljon pirteämpi ja kroppa toimii paremmin. Olen tehnyt tavoitteeni eteen töitä, ja onneksi siitä on tullut elämäntapa. Kuntosalilla käymistä en aio lopettaa. 🙂


Minja ennen.

Ja Minja jälkeen. Wow, mikä muutos! 🙂

Mikä on ollut haasteellisinta matkalla kohti tavoitteita?


Haasteellisinta kohti tavoitetta on ollut tällä hetkellä kesäherkuttelu. 🙂 Jäätelöä tulee syötyä kesällä runsaasti, eikä juhlimiseltakaan ole vältytty. Nyt kun on enää yksi kilo matkaa tavoitepainoon, on paino jäänyt herkuttelujeni takia vähän junnaamaan. Mutta olen kuitenkin positiivisella asenteella jatkamassa kohti timmimpää kroppaa, ja herkuttelukin kuuluu elämään. Sitä ei pidä unohtaa, kunhan sitä ei kuitenkaan harrasta ihan joka päivä..


Miten personal trainer on auttanut tavoitteeseen pääsemisessä?


PT:n rooli tavoitteeseen pääsemisessä on ollut suuri. Ilman Kirsin neuvoja kuntosalille, en siellä kävisi. Kun tiedän, että tässä on ammattilaisen laatima ohjelma, luotan myös 100% siihen, että se tehoaa. On myös ihminen, joka tsemppaa yhteistreeneissä, joka neuvoo, kuinka liikkeet tehdään oikein.


Minulla oli odotus, että PT:n kun ”ottaa”, ei voi olla tulematta tuloksia. Odotukset ovat täyttyneet erinomaisesti. Ilman Kirsiä tuskin olisin laihduttanut näin terveellä tavalla, olisin varmaan dieetannut ja lenkkeillyt samalla pois lihakset.


Kirisn kanssa on mukava työskennellä. Tapaamiset onnistuvat aina yhtä hyvin, ja positiivisella mielellä kummankin puolelta. Hänestä huomaa selvästi, että uskoo muhun, ja on projektissa mukana täysillä.


Suosittelen PT-palvelua kaikille, jotka on vähänkään epävarmoja kuntosalilla käymisestä, ja jotka ovat valmiita panostamaan itseensä, sillä KAIKKI voi saada itsensä hyvään kuntoon!


Mikä on ollut antoisinta matkalla kohti tavoitetta?


Antoisinta on ollut liikunnan tuoma pirteys ja se, kun huomaa aina vaan pienempien vaatteiden mahtuvan päälle. Viime kesäiset joutaa kirpputorille, on meinaan käynyt isoiksi. 🙂 Tutuilta saama huomio muutoksesta on myös antoisaa ja tsemppaavaa.


Miten matkasi jatkuu tästä eteenpäin?


Matka jatkuu samalla linjalla. Kuntoilusta on tullut elämäntapa ja niin rutiinia, että ilman sitä puuttuisi pala elämästä. Se on harrastukseni, ja haluan pitää huolta itsestäni. 🙂


Kiitos Minja tarinasi jakamisesta! Toivottavasti tämä tarina tsemppaa myös muita lukijoitani! 🙂


Terkuin, Kirsi