Suomalaista superruokaa pussista – testissä juotava ateria Ambronite

Juttu on kirjoitettu yhteistyössä Ambroniten kanssa. Tämä postaus sisältää kaupallisia linkkejä, jotka on merkitty postaukseen tähdin*.

Meillä kaikilla on varmasti niitä päiviä, että syystä tai toisesta meinaa ateria jäädä väliin, tai ateriaväli venähtää pitkäksi. Ainakin suurimmalla osalla mun asiakkaista on. Usein multa kyselläänkin, että millä lounaan voisi korvata, jos ei vaikka kerta kaikkiaan ole puolta tuntia päivässä käyttää siihen aikaa. Yhtenä vaihtoehtona olen ehdottanut ateriankorvikkeita, vaikka en itse ole niiden suuri ystävä.

AteriankorvikeTestissä juotava ateria Ambronite*.

Kun sain blogini kautta testattavakseni juotavan aterian nimeltä Ambronite, olin aluksi hieman epäluuloinen. Kuulin tuotteesta sähköpostiviestin välityksellä vasta ensimmäistä kertaa, ja jostain syystä nimi ei jotenkin vakuuttanut. ”Tää on joku jenkkijuttu”, ajattelin.  Jatkoin sähköpostin lukemista, ja kiinnostukseni heräsi, kun paljastui, että Ambronite on vegaaninen (jee, ei maitoa!), gluteeniton, kokonaan luomu, GMO-vapaa, eikä sisällä lisättyä sokeria. Lisäksi suomalainen! Okei, todellakin halusin sen itselleni testiin!

Suomalaista superruokaa pussissa.
Suomalaista superruokaa pussissa.

Kun sain tuotteen kotiini, tutustuin siihen lisää, ja mulle selvisi, että Ambronite täyttää päivittäiset ravintosuositukset, siinä on käytetty 19 luomulaatuista raaka-ainetta, kuten tyrniä, mantelia, riisiproteiinia, spirulinaa ja yrttejä. Wow! Yhdessä ateriassa (eli pussissa) on 500 kcal, ja annos sisältää 30 g proteiinia. Kuulostaapa hyvältä!

Eli ei muuta kuin testaamaan.

Shake

Sain Ambronite-näytteiden mukana shakerin, jonne kaadetaan pussin sisältö, sekä 5,5 dl vettä. Sit vaan sheikkaamaan, ja ateria on valmis 30 sekunnissa. Olipa helppoa, ja jauhe sekoittui veteen hyvin.

Valmis!
Valmis!

Sitten maistelemaan. Mmmmmm…. No, ei mikään gourmet-ateria (eli en vaihtais mun lounasta tähän), mutta ei myöskään huono. Tuli mieleen kaura ja viherjauhe… ja pähkinä. Eniten mua miellytti se, että ateria ei maistunut keinotekoiselta, vaan aidoilta raaka-aineilta. Annoin mun miehen testata, ja uppos sillekin.

Pidemmän päälle sama maku saattaisi alkaa tökkiä, joten testasin myös banaanin kera. Pilkoin blenderiin banaanin, laitoin puolet jauhepussista, ja vettä. Tuli hieman makeampi ja banaanilta maistuva sekoitus. Oikeastaan aika hyvää. 🙂

banaaniSheikkeriVälipala

Mä itse pidän lounastunnistani kiinni kynsin ja hampain, enkä muista, että olisin skipannut sitä koskaan! Rakastan ruokaa ja syömistä, ja myös mahani ilmoittaa kyllä, kun sillä on nälkä. Tykkään myös tauottaa päiväni, ja ateria on yksi tauko. Pidän myös iltaruuasta kiinni, mutta usein se on vähän liiankin tuhti, sillä sen syöminen venähtää lähes poikkeuksetta klo 20-21 välille. Tähän myöhäiseen aikaan vaikuttavat mun työ, sekä harrastukset. Ja kun oon lounaan syönyt noin klo 12 maissa, niin voitte arvata, että pelkkä kaura- tai soijajugurtti (ja aikaisemmin rahka) + banaani ei oikein riitä. Ja muuta en ehdi päivän lomassa lounaan jälkeen syömään. Niinpä tuumasin, että Ambronite toimis mulla erinomaisesti ikään kuin kolmantena ateriana, tai puoliksi nautittuna kahtena välipalana, jolloin en välttämättä tyhjentäisi illalla kotiin päästyä koko jääkaappia.

Testasin muutaman pussin töissä välipaloina, ja toimi! Sain mukavasti energiaa, mahan täyteen, eikä kotona illalla ollut enää suden nälkä.

Ajattelin ostaa tuotetta jemmaan tällaisten päivien varalle. Hieman hintavaa Ambronite tosin on. Laskin, että mun alennuskoodilla (ks. alennus alta) ja nykyisellä dollarin kurssilla 10 pussia verkkokaupasta tilattuna maksaa vähän reilu 8 € / ateria, jolloin välipalalle (puolikas pussi) jää hintaa vähän päälle 4 €. Toki jos vertaa ravintolalounaaseen, niin hinta on edelleen edullinen, ja koostumus varmasti optimaalisempi kuin useimmissa ravintolalounaissa. Ja jos terveydestä puhutaan, niin mikä on liian kallis hinta? Omalla kohdallani 4 € välipalasta hieman kirpaisee, mutta toisaalta tuotteessa on niin paljon superfoodeja, että en hintaa ihmettele.

Jos kiinnostuit, niin Ambronite tarjoaa blogini lukijoille -10 % alennuksen verkkokaupastaan*  koodilla KIRSI10.

Mä voin oman testaukseni perusteella suositella Ambroa ainakin:

  • kiireisille lounaaksi
  • välipalaksi (toimi mulla erinomaisesti myös ennen liikuntaa ja sen jälkeen)
  • aamupalaksi (jos on hoppu, tai kiinteä aamiainen ei maistu)
  • hätävaraksi matkoille (oli mulla itsellä automatkalla)
  • retkille (nopeaa ja ravitsevaa esim. vaelluksella)

Onko teistä joku jo testannut tuotetta? Mitä ootte olleet mieltä? Entä onko joku teistä keksinyt jonkin erinomaisen reseptin, missä käytetään Ambroa? Kommentoikaa ja laittakaa parhaat reseptit jakoon! 🙂

Terkuin, Kirsi

 

 

 

Suklaa superruokaa?

Olipas vauhdikas aamun aloitus tänään! Olin menossa Zumba-tunnille heilumaan takariviin, mutta pääsinin ohjaushommiin! Ja ei – en ole Zumba-ohjaaja! No, näitä sattuu silloin tällöin! Musiikit vain kehiin, ja mielikuvitus liikkeelle! Hiki tuli, ja ainakin mulla oli kivaa!
Kävin tänään hankkimassa ”Oma haaste” -kuvakisan palkinnot, ja päätin samalla testata palkintoja itse. Pääsin maistelemishommiin! Olin kylä kuullut raakasuklaasta – se on kuulemma superruokaa- mutta en ollut koskaan maistellut sitä, enkä perehtynyt aiheeseen tarkemmin. Miten suklaa nyt voisi muka olla terveellistä? No joo, on kait siinä niitä antioksidantteja, mutta silti. Mielenkiinnolla astelin sopivan näköiseen kauppaan, ja arvasin oikein –sieltähän niitä löytyi hyllyltä! Jos asut Jyväskylässä, voin vinkata, että käväisin Punnitse & Säästä –liikkeessä Kauppakadulla. Ihana liike! Ja saman ketjun kauppoja löytyy myös muualta Suomesta: http://www.punnitse.fi/). 
Testasin mansikan ja kookoskerman makuista raakasuklaata.
Kauppareissun jälkeen surffailin netissä etsien tietoa raakasuklaasta. Raakasuklaan valmistuksessa käytetään prosessoimattomia raaka-aineita, eikä niitä kuumenneta missään vaiheessa. Näin raakasuklaassa on jäljellä arvokkaita ainesosia, kuten entsyymejä, vitamiineja ja fytoravinteita, jotka yleensä tuhoutuvat korkeiden valmistuslämpötilojen ja prosessoinnin yhteydessä. Lisäksi raakasuklaan valmistamiseen käytetään superruokia, kuten raakaa kaakaota, maca-jauhetta ja goji-marjoja, jolloin suklaaseen saadaan tiivistettyä enemmän kehollemme tarpeellisia ravintoaineita (vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, antioksidantteja jne.) kuin mihinkään muuhun ruokaan! Lue lisää: http://raakasuklaa.com/wordpress/
Ennen maistelua tutkiskelin vielä tarkemmin suklaan käärepaperia, ja siinä mainittiin, että tuote oli tietenkin myös luomu, siihen oli lisätty probiootteja, jotka ovat hyviä vatsalle, ja makeuttajana oli käytetty luomu-kookossokeria, jonka glykeeminen indeksi on matala, eli se nostattaa verensokeria hitaammin kuin esimerkiksi valkoinen sokeri tai ruokosokeri. Heräsi epäilys – voiko tällainen suklaa maistua hyvälle!
Ennen suklaamaistelua nautiskelin ihanan kanasalaatin!
Avasin paperit, ja suklaa näytti tavalliselle tummalle suklaalle. Sitten maistelemaan. Mmmm… Jos tykkää tummasta suklaasta, niin tykkää myös tästä! Mun mielestä hyvää! Ja kait se on uskottava, että on myös terveellistä…! Voi nautiskella paremmalla omalla tunnolla.
Nämä hävisivät kohta parempiin suihin!

Vertailukohteena mulla oli Fazerin perinteinen ”Sininen” eli maitosuklaa. Raakasuklaassa kaloreita on 501 / 100 g, kun Fazerin suklaassa on 545 / 100 g. Ei juurikaan eroa. Hiilareita raakasuklaassa on 39,5 ja Fazerin maitosuklaassa 49 g / 100 g. No, tässä on jonkin verran eroa. Proteiinia raakasuklaassa on 6,1 g ja Fazerin maitosuklaassa 10 g / 100g. Ero tulee maidosta. Rasvaa raakasuklaassa on 38,8 g ja Fazerin suklaassa 33 g / 100 g . Tuhtia tavaraa molemmat siis! Raakasuklaassa oli mainittu vielä kuitujen määrä, mikä on 10 g / 100 g – yllättävän paljon! Eli levykaupalla raakasuklaatakaan ei kannata napsia – kaloreita ja rasvaa on paljon! Mutta hyvällä omalla tunnolla sitä voi silloin tällöin nautiskella! Tosin niin mun mielestä voi sitä Fazerin Sinistäkin silloin tällöin nautiskella. Se oli kuitenkin tällä kertaa makuraadin voittaja! 🙂


Suklaisin terveisin, Kirsi
PS. Molemmilla valokuvakisan voittajilla on myös omat, kivat blogisivut. Kävin itse tutustumassa niihin: