Ryhmäliikuntaohjaajana 20 vuotta + alekoodi ohjaajakoulutukseen

Kaupallinen yhteistyö: Meten mukana

Ystäväni Mette järjestää helmikuussa Jyväskylässä aloittelevien ryhmäliikuntaohjaajien koulutuksen. Juttelin hänen kanssaan koulutuksesta ja muistelin samalla, miten itse osallistuin aikoinani vastaavaan ryhmäliikuntaohjaajakoulutukseen. Havahduin myös siihen, että tänä vuonna minulle tulee täyteen 20 vuotta ryhmäliikuntaohjaajana! Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta.

Mette järjestää Jyväskylässä paljon toivotun aloittelevien ryhmäliikuntaohjaajien koulutuksen.

Ryhmäliikunnasta löytyi liikunnan ilo

Vaikka en ollut lapsena liikunnallinen, jokin jumppaamisessa viehätti jo silloin. Naureskelen aina välillä sille, kun nauhoitimme sisareni kanssa ala-asteikäisen putkiradiolla jumppakasetin nimeltä ”Kisurin ja Kasurin jumpperi”. Kasetilla soi taustamusiikkina muun muassa ”Olen rekkamies”. 😀

Yläasteella lähdin kuntosalin ryhmäliikuntatunneille ja olin myyty. Musiikin mukaan ryhmässä liikkuminen ei tuntunut liikunnalta, vaan siinä oli jotain mukaansatempaavaa. Vähän niin kuin olisi keskellä arkea päässyt diskoon. 😉 Päätin jo silloin, että minusta tulee vielä jonakin päivänä ryhmäliikuntaohjaaja. Jäin jumppiin koukkuun jopa niin paljon, että jossain vaiheessa minua piti toppuutella käymään jumpissa vähän vähemmän.

Kuva: Santeri Laamanen

Jumppaajasta ohjaajaksi

Ryhmäliikuntatunneilla käyminen jatkui myös opiskeluaikoina, kun muutin Jyväskylään. Päätin silloin toteuttaa haaveeni ja osallistuin viikonlopun mittaiselle aloittelevien ryhmäliikuntaohjaajien kurssille. Ohjaajakoulutuksessa opeteltiin ohjaamisen perusteita, ja se oli sopivan perusteellinen, jotta ohjauksia oli hyvä lähteä sen pohjalta harjoittelemaan, mutta kuitenkin sopivan ”kevyt”, koska opiskelijana ei ollut laittaa rahaa useita tonneja pidempiin koulutuksiin. Myöhemmin kävin myös Svolin pidemmän ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksen, mutta ensimmäinen, lyhyt ohjaajakoulutus oli ponnahduslauta tuntien ohjaamiselle, ja ohjasinkin ensimmäiset jumppani seuraavana kesänä Turkissa all inclusive –hotellissa. Siellä kynnys ohjata oli matala – hotellin asiakkaat eivät olleet himoliikkujia, ja kerrankin eräs asiakas saapui tunnille korkokengät jalassa. 😀 Ohjasin Turkissa aerobicia, step aerobicia ja vesijumppaa.

Palatessani kesän jälkeen Suomeen aloitin ryhmäliikuntaohjaukset Jyväskylän naisvoimistelijoissa sekä Jyväskylän kansalaisopistolla. Kynnys ohjata seurassa ja opistolla oli matalampi kuin suunnata suin päin kaupallisen salin lavalle. Ohjasin tunteja laidasta laitaan, ja pikkuhiljaa mukaan tulivat myös yliopistoliikunnan ja kaupallisen salin tunnit. Aloittelevana ohjaajana halu ohjata oli valtava, ja haalin tunteja itselleni liikaa. Oli pakko tehdä valintoja ja karsittava tunteja niin, että ohjasin lopulta ainoastaan enää ainoastaan yhdessä paikassa – Kuntomaailmassa, missä olen ryhmäliikuntaohjaajan edelleen. Tänä vuonna olen ollut kyseisessä yrityksessä töissä 18 vuotta.

Kuva: Santeri Laamanen

Boxbicistä Latinobiciin

Olen ohjannut vuosien varrella liudan erilaisia tuntinimikkeitä, joista en kaikkia enää edes muista, mutta mukaan on mahtunut ainakin muun muassa Body, Aerodance, Step Aerobic, Boxbic, Latinobic, Streetdance, Chi Ball, Foamroller, Reisi-pakara, Groove, Kiinteytys, Vahvista & Venytä, Niska-Selkä, Spinning, Circuit Training, Muokkaus, venyttely, vesijumppa, jättipallojumppa, keppijumppa… Aloittelevana ohjaajana into ohjata tunteja laidasta laitaan oli suuri, ja kauhulla mietin, miten olen hypännyt ohjaamaan lajeja, joihin ei ole ollut osaamista. Onneksi tuolloin ei kännyköillä vielä kuvailtu videoita… 😉 Nykyisin kynnys ohjata jotain sellaista, mitä ei kunnolla hallitse, on suuri. Mitä enemmän ymmärtää, ymmärtää samalla, että ei osaa. 😉

Kommelluksia matkan varrella

Ohjaukset eivät ole aina sujuneet kommelluksitta. Muistan, miten ohjasin Italiassa vesijumppaa verta vuolaasti valuen, kun onnistuin kolauttamaan jalkani johonkin. Asiakkaat katsoivat kauhuissaan, mutta jatkoin vain ohjaamista. Samaisessa paikassa ohjasin aamuvenyttelyt puhallellen, kun edellinen ilta oli venähtänyt ”hieman” pitkäksi. Olen hypännyt muutamassa hätätilanteessa ohjaamaan suin päin tuntia, jonka sisällöstä minulla ei ole ollut mitään hajua. Myös musiikkisoittimeni on lakannut toimimasta kesken tunnin, ja kerran puolet eräästä spinning-tunnista pyöräiltiin Madonnan cd:n tahtiin, kun muuta varamusiikkia ei ollut saatavilla. 😀 Näen aika-ajoin painajaisia siitä, että myöhästyn tunniltani (olen koko urani aikana ollut kerran vahingossa myöhässä 5 minuuttia) tai että en saa musiikkilaitteita toimimaan, ja koko tunti hujahtaa siinä. Ja edelleen tunneilla tapahtuu välillä odottamattomia asioita. Tuntini keskeytyi viimeksi viime viikonloppuna, kun naisten salille oli tunkeutunut sekaisin oleva mies tekemään penkkipunnerrusta, ja koska muuta henkilökuntaa ei ollut paikalla, tuli salilla treenaamassa ollut asiakas hakemaan minut tunnilta. Kolmisen minuuttia meni ennen kuin sain hyypiön häädettyä pois, ja sitten jatkui tunnin ohjaus. 😀

Kuva: Santeri Laamanen

Nykyiset ryhmäliikuntatuntini ja tulevaisuuden suunnitelmat

Ohjaan tällä hetkellä Naisten Kuntomaailmassa paria Kiinteytys-tuntia viikossa. Tunti on kiva yhdistelmä sykkeen kohotusta ja lihaskuntotreeniä, ja nautin, kun pääsen suunnittelemaan tunnit alusta alkaen itse. Olen vuosien varrella osallistunut useisiin eri ohjaajakoulutuksiin (mm. Boxbic, Chi Ball, Foamroller, IISEE sisäpyöräily), mutta tiukat konseptikoulutukset, kuten Les Mills –ohjaajakoulutukset, ovat vielä kokematta. Jossain vaiheessa haaveilin myös niistä, mutta toisaalta nautin siitä, kun saan suunnitella tuntini itse. Jokin uusi laji kiehtoisi, ja olen jo pitkään haaveillut joogaohjaajan koulutuksesta. Olin jo vähän miettinyt, että olisin voinut nyt opintovapaani aikana opiskella myös joogaohjaajaksi, mutta rakennusprojekti tuli ”tielle” – kaikkeen ei riitä aika ja energia. 😉

Toivoisin voivani ohjata ryhmäliikuntaa vielä vuosikausia. Toisaalta olen miettinyt myös, että jos joskus vaihdan työpaikkaa ja teen täysipäiväisesti jotain toista työtä, ei silloin rahkeet riitä jumppien ohjaamiseen siinä rinnalla. Uusien ohjelmien suunnittelu ja opettelu on työlästä, vaikka samalla antoisaa. Haastan itseäni tuntien suunnittelussa ja pyrin koostamaan fysiologisesti järkevät kokonaisuudet huomioiden harjoitteissa peruskuntoilun lisäksi myös kehonhallintaa, liikkuvuutta, koordinaatiota ja ketteryyttä. Yhden ohjelman rakentamiseen ja opettelemiseen saa uppoamaan tunteja. Olen aikaisemmin kirjoittanut pari postausta jumppien suunnittelusta, joista ensimmäinen löytyy täältä ja toinen täältä.

Kuva: Santeri Laamanen

Mikä ohjaamisessa viehättää?

Rakastan ohjata ryhmäliikuntatunteja. Kun näen tunneilla asiakkaiden hymyjä, saan niistä itselle paljon energiaa. Jos joku asiakas onnistuu saamaan tunniltani hyvän olon, on se paras palkinto. Toki tunteja ohjatessa tulee myös itselle hyvä olo – niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Liikkumisessa musiikin tahtiin on vain jotain maagista. Se ei edelleenkään tunnu ”treenaamiselta”, vaan fiilis vie mennessään

Rakastan myös suunnitella tunteja. Kun löytää jonkun hyvän biisin ja keksii juuri siihen sopivat liikkeet, tulee onnistumisen tuntemuksia. Ja jos vielä tunnilla näkee asiakkaiden nauttivan, tuplaa se tuntemukset. Sain viime viikolla tuntini jälkeen ihanan asiakaspalautteen, joka nostaa edelleen hymyn huulille. Eräs rouva tuli tuntini jälkeen juttelemaan ja kertoi pitävänsä minusta ohjaajana. Hän kertoi, että tunnilla oli ihanaa olla, koska minusta ohjaajana näkyi, että rakastan työtäni. Ja niin teenkin.

Haluaisitko sinä ohjaajaksi?  Nappaa alekoodi ohjaajakoulutukseen!

Ystäväni Meten järjestämä aloittelevien ryhmäliikuntaohjaajien kurssi on juuri sellainen, millä minäkin lähdin liikkeelle.  Kurssilla opetellaan muun muassa tuntien suunnittelua, ohjaamista, anatomiaa, vuorovaikutusta ja esiintymistä. Jos olet haaveillut ryhmäliikuntatuntien ohjaamisesta, voisi tämä olla sopiva ponnahduslauta tuntien ohjaamiseen. 🙂 Jos kiinnostuit, tsekkaa koulutuksen tiedot täältä: https://www.metenmukana.fi/ohjauskurssi/ Mette tarjoaa lukijoilleni viikonlopun mittaisen ohjaajakoulutuksen hintaan 240 € (norm. 250 €). Saat alennuksen kurssista koodilla kirsinkuntopiiri. Mainitse koodi ilmoittautumisen yhteydessä.

Jumppaterveisin,

Kirsi

treeni-ja-ravinto kuntosali
Kommentit (3)
  1. Marja-Leena Haka
    9.1.2020, 15:31

    Moi Kirsi! Sä oot kyllä huipputyyppi.Aina sun tunneilta tulee hyväntuulista porukkaa,kai nyt kaikki susta tykkää kun sä itsekkin nautit siitä mitä sä teet.Sä vähän meinaat että rakennusprojekti haittaa harrastuksia😊.Katsoin eilen instasta miten sä rakastat tanssimista.En ihmettele kun täällä toinen tanssia rakastava.

    1. kirsinkuntopiiri
      9.1.2020, 17:36

      Moi ihana Marja-Leena! Sä oot myös huipputyyppi. Ihana, kun kommentoit! 😊 Ja me jaetaan sama rakkaus – tanssi! ❤

  2. Marja-Leena Haka
    9.1.2020, 18:17

    Oli pakko just sen saman rakkauden jakamisen vuoksi kommentoida.Itse oot ihana Kirsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *