Mistä tietää olevansa 40-vuotias?

Ohjasin viime viikolla jumppatunnin puolisokeana (ilman silmälaseja siis) ja totesin asiakkailleni, että ikä ei tule yksin. Hukkasin silmälasit kotona, enkä löytänyt niitä pariin päivään mistään! No, lasit löytyivät viimein eteiskaapin siivoushyllyn tiskirättien alta! Ei mitään hajua, miten ne ovat sinne päätyneet! 😀  Alkaako siis muisti jo tässä iässä pätkiä? 😉

Luin joskus jostain, että ikääntyminen tapahtuu sykäyksittäin. Pitkään aikaan ei tapahdu mitään, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu kerrallaan muutoksia. Täytin reilu kuukausi sitten 40 vuotta, ja täytyy todeta, että ikä on tässä viimeisen vuoden aikana ruvennut enemmän tai vähemmän näkymään ja tuntumaan. 😀 Täyttäessäni 30 en kokenut kolmenkympin kriisiä, eikä nyt nelikymppisenäkään ole kriisiä havaittavissa (ainakaan vielä), mutta huomaan itsessäni ikääntymisen tuomia merkkejä, jotka yllättävät ja hämmästyttävät. Luulin kai pysyväni ikuisesti nuorena. 😉

40-vuotispäivän kunniaksi otettu selfie. 😀

Näistä tiedän olevani 40-vuotias

Kummastelen päästäni sojottavia valkoisia hiuksia. Tuntuu, että niitä tulee päivittäin lisää. Samanaikaisesti hiukseni ovat harventuneet, ja arvelen, että tummat karvat karkaavat päästäni jonnekin muualle, missä niitä ei aikaisemmin ole ollut. Tuossa joku aika sitten nappasin pinseteillä alavatsaltani yhden sinne eksyneen tumman karvan pois! Apua! 😀

Tutkailen peilistä kaulani ihoa, joka näyttää kovin ohuelta ja juonteiselta. Juonteita näkyy kaulan lisäksi kasvoissa, rintakehällä ja jopa käsivarsissa.

Hämmästelen vatsassani olevia makkaroita. Missä vaiheessa ne ovat ilmestyneet? Rasvaa tuntuu muutenkin kertyvän vartalooni helpommin kuin aikaisemmin. (Tosin en osaa sanoa, miten suuri vaikutus tähän on ollut käyttämälläni lääkityksellä, jonka sivuvaikutuksena on painon nousu ja rasvan kertyminen kehoon.)

Luulin tähän ikään mennessä päässeeni eroon finneistä, mutta nyt ne vasta ovatkin villiintyneet! Kasvoihini ilmestyy joka kuukasi tietyssä hormonikierron vaiheessa isoja punaisia mollukoita, jotka juuri ja juuri ehtivät hävitä ennen seuraavia tulokkaita. Kiitos hormonit!

Ihmettelen myös kehon eri puolille yllättäen ilmaantuvia kolotuksia. Milloin tuntuu polvissa, niin ettei meinaa rappusia päästä ylös ja alas, milloin kolottavat lonkat, milloin nilkat, milloin sormet.

Kylmä lisää kolotuksia, mutta kuumuuttakaan en oikein enää siedä. Ennen oli sitä parempi mitä kuumempi, mutta nykyisin vetäydyn helteellä mieluummin varjoon, enkä nauti kuumuudesta. Myös ihoni osoittaa mieltään aurinkoa vastaan ja muodostaa maksaläiskiä – nämäkin ovat kasvoissani uusia tuttavuuksia.

Kesähelteiden lisäksi kuumia hetkiä on välillä omastakin takaa, ja herään aina silloin tällöin öisin hiestä märkänä. Nämä yölliset kuumat aallot ilmestyivät tosin jo muutama vuosi sitten lapsettomuushoitojen jälkeen – hormonitoimintani ehkäpä muuttui jotenkin silloin hormonipistosten vaikutuksesta..? (Ja hikoiluun liittyvä ällöjuttu.. hyppää pari riviä alemmas, jos et kestä: hiki myös haisee enemmän kuin aikaisemmin!)

Mitä enemmän tulee ikää, sitä huonommaksi tulee viinapääni. 😀 Yöunet häiriintyvät välillä jo kahden alkoholiannoksen jälkeen, ja joskus jo kahdesta annoksesta on seuraavana päivänä krapula! Toisaalta en jaksa nykyisin edes valvoa ja juhlia – yöelämässä tulee käytyä ehkä kerran, pari vuodessa. Tähän on siis tultu. 😀

Alkoholin lisäksi siedän nykyisin huonommin myös sokeria. Huomaan usein, että jos olen illalla syönyt karkkia, iskevät kuumat aallot yöllä.

Näistä tiedän olevani nelikymppinen. 😉

Murehdinko näitä asioita? Enpä oikeastaan. Ihmettelen ja kummastelen vain.  🙂

40 on uus 20, eikö..?!? 😀

Pitääkö nelikymppisenä tietää, mitä tekee ”isona”?

Täyttäessäni pyöreitä huomasin pohtivani myös sitä, missä olen elämässäni tällä hetkellä ja mihin olen menossa.

Ajattelin joskus taannoin tähän ikään mennessä tietäväni, mikä ”minusta tulee isona”.  (Nelikymppinen tuntui silloin jo ikälopulta.) Kuvittelin olevani urani huipulla ja tienaavani hyvin. Jossain vaiheessa ajatukset muuttuivat. En kaipaa omaisuuksia enkä valtaa. En ole varma siitä, mitä tulen tekemään kymmenen vuoden kuluttua. (Ja ei – mielestäni nelikymppisenäkään ei tarvitse vielä tietää, mitä tekee isona.) Joitain ajatuksia kyllä on, mutta ne eivät ole saaneet vielä kunnolla muotoaan. Enemmän tämän hetken haaveet liittyvät johonkin aivan muuhun kuin työhön. Haaveilen matkustamisesta, haaveilen omasta pikkutalosta luonnon keskellä. En halua saavuttaa mitään suurta ja hienoa, vaan haluan elää rauhallista ja onnellista elämää. Katselen ja kuulostelen siis mielenkiinnolla, mihin elämä vie.  🙂

Näitä pohtiessa pistin merkille sen,  että henkilöt, joita ihailen ja joiden elämä tuntuu minusta erityisen mielenkiintoiselta, eivät ole varakkaita tai urasuuntautuneita. Heidän elämänsä on mielestäni mielenkiintoista aivan muista syistä.

Huomaan nykyisin hakevani yhä enemmän rauhoittumista ja rentoutumista. Vielä 15 vuotta sitten pohdin muuttamista Helsinkiin ja halusin asua kaupungin sykkeessä. Nykyisin mietin maalle muuttamista. Kaupunkikävelyn sijaan suuntaan mieluummin metsään, ja kovan treenin sijasta levitän yhä useammin joogamaton olohuoneen lattialle.

Näin nelikymppisenä haluan yksinkertaista ja rauhallista elämää. Haluan matkustella, haluan tanssia, haluan joogata ja liikkua luonnossa – elää ja nauttia hetkessä.

Mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavat 10 vuotta tuovat mukanaan. Iskeekö kymmenen vuoden päästä viidenkympin kriisi taikka villitys..? 😉

Millaisia ajatuksia teillä muilla on? Kuulostanko ihan ”mummolta” kaksikymppisen korvissa? Onko täällä muita nelikymppisiä? Onko teillä samanlaisia tai erilaisia ajatuksia? Entä mitä tuumaa viisi- tai kuusikymppinen? 🙂

Terkuin,
nelikymppinen Kirsi

Edellinen postaus: Miten treenaan flunssassa?
Sinua saattaa kiinnostaa: Eräs työpäivä kanssani.

Kuuban matkakertomus osa 3/3: pastellinsävyinen pikkukaupunki Trinidad

Perjantaina 9.3. matkustimme Pohjois-Kuuban Atlantin puoleiselta Cayo Guillermon paratiisisaarelta maan läpi Etelä-Kuubaan Karibian puolelle 70 000 asukkaan Trinidadiin.

Trinidad – täältä tullaan!

Päädyimme matkustamaan 300 km matkan yksityisellä taksilla, vaikka se olikin kallista lystiä (140 cuc, eli noin 115 €). Kyselimme hotellilta edullisinta ja kätevintä tapaa matkustaa, mutta saarelta ei ollut bussiyhteyksiä, ja matkustaminen usealla eri kulkuvälineellä olisi vienyt aikaa (ja kenties myös hermot).  Kuskimme huristeli melkoista vauhtia, ja minä kyselin turvavöiden perään, mutta eihän niitä ollut. ”No problemo”, tokaisi kuski. Stereoista raikuivat 80-luvun englanninkieliset rokkiballadit. Meinasin pyytää kuubalaista musiikkia, mutta en raaskinut, kun kuljettajamme niin ylpeänä ja hymyssä suin kysyi: ”Good music?” Ajattelin, että ehkä kuskimme varta vasten valitsi meille englanninkielisiä kappaleita. 🙂

Neljän tunnin matka taittui nopeasti maisemia katsellen. Näimme kuubalaista maaseutua, siistejä, pieniä, pastellinsävyisiä maalaistaloja, mutta myös köyhän näköisiä ”hökkelikyliä”.  Tiellä huristeli sulassa sovussa amerikanrautoja, traktoreita, lava-autoja, hevoskärryjä, uudempia autoja, ja muutamia pyöräilijöitä. Hevoskärryjä oli liikenteessä ehkä suunnilleen yhtä paljon kuin autoja! Matkalla näkyi myös mitä mielenkiintoisempia virityksiä – eräänkin traktorin lavan päälle oli laitettu tavallinen tuoli, ja siinä papparainen körötteli traktorin perässä muina miehinä! Tästä olisi pitänyt saada kuva! 😀

Perillä meitä odotti ihana pikkukaupunki mukulakivikatuineen ja pastellinsävyisine taloineen. Trinidad on perustettu vuonna 1514, ja se on yksi Karibian alueen parhaiten säilyneistä Espanjan siirtomaavallan aikaisista kaupungeista. Rakennukset ovat pääsääntöisesti 1600-1800-luvuilta, ja Trinidad on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Trinidadin mukulakivikadut ja pastellinsävyiset talot tekevät kaupungista ihanan tunnelmallisen.

Majapaikka vaihtui lennosta

Olimme varanneet ja maksaneet Booking.comin kautta majoituksen Hostal La Esmeralda nimisestä casasta. Taksikuskimme kysäisi paikallista apuun antamaan ajo-ohjeita, sillä Trinidadin vanha keskusta on suljettu autoliikenteeltä. Pienen neuvottelun jälkeen pääsimme ajamaan casan eteen, ja vastassa kadulla meitä oli useampi henkilö, jotka lähtivät näyttämään meille paikkaa. Ihmettelin, kun oven suussa oli kyltti, jossa luki Casa Alejandra, eikä Hostal la Esmeralda, ja kun meille näytettiin huone, tuumasin Kimmolle, että tämä ei nyt kyllä ole lainkaan se, minkä varasin. Kysäisin, olemmeko Hostal la Esmeraldassa, ja meille selitettiin, että ei – siellä on ”problema banjo”, eli kylpyhuoneessa ongelmia, mikä vaikutti tekaistulta selitykseltä. No, ei auttanut ruveta neuvottelemaan, kun isäntäväkemme ei puhunut englantia, emmekä me espanjaa. Huone oli ok, joten annoimme asian olla. Kotona tosin selvittelin, että Casa Alejandra oli tuplasti halvempi kuin mitä olimme maksaneet Hostal La Esmeraldasta. Ja huomasin myös, että joku toinen oli joutunut huijatuksi samalla verukkeella..

Casa Alejandran emäntä kertoi, että talo on rakennettu 1850-luvulla. Takanani oleva tiiliseinä on kuulemma siltä ajalta peräisin. Konkreettisesti kuulin ja näin aamiaisella, kun seinästä varisi lattialle pikkukiveä.
Näkymä meidän kotikadulta.

Kävimme syömässä tien toisella puolella Vista Gourmet –nimisessä ravintolassa, jonka kattoterassilta avautui hieno näköala Trinidadin yli. Maistuvan lounaan jälkeen lähdimme tutkimaan Trinidadin mukulakivikatuja sekä pastellinvärisiä taloja.

Trinidad kuvattuna ravintola Vista Gourmetin terassilta.
Trinidadin katuja ja yksi turisti. 😀

Kirkkokin oli keltainen. 🙂

Kadulla meille kaupattiin jaettua kyytiä Havannaan, ja varasimme sellaisen maanantaille 10 cuc:n varausmaksulla. Kuskin piti tulla hakemaan meidät casalta, auton piti olla ilmastoitu ja kuljettajan ammattilainen. Kimmo arveli maksun jälkeen, että sinne taisivat meidän 10 cucia kadota. (Kerron postauksen lopussa, miten kävi.)

Ja kukas me sitten nähtiinkään?

Viiden maissa alkoi Trinidadin pääaukiolla Plaza Mayorilla meno ja meininki, kun aukiolla sijaitsevassa Casa De La Musica Trinidadissa alkoi iltapäivän matinea. Trinidadin Casa de la Musica on ulkoilmapaikka, ja mikä olikaan mukavampaa kuin nautiskella musiikista auringon paisteessa mojitoa siemaillen. Päädyimme myös syömään samassa paikassa, sillä emme raaskineet lähteä pois. Illan pimetessä vilkuilin muiden pöytien seurueita ja olin tipahtaa tuolilta, kun huomasin, että viereisessä pöydässä istui Tarja Halonen, Pentti Arajärvi, sekä muutaman henkilön seurue! Tuli taas kerran todistettua, että maailma on pieni. 😉

Casa De la Musican edustalla olevat rappuset. Nykyään Kuubassakin tietyillä paikoilla istutaan nenä kiinni puhelimessa. Aikaisemmin Kuubassa ei päässyt internetiin, mutta nykyisin se onnistuu, vaikkakin rajoitetusti. Myynnissä oli wi-fikortteja (1-2 cuc / tunti), ja kortit toimivat hotelleilla, sekä joillakin aukioilla / puistoissa. Havannassa näin yhden wi-fi puiston, ja Trinidadissa wi-fi toimi juurikin tällä Plaza Mayorilla. Yhteys ei ollut kovin nopea, ja pätki usein. Minä postailin reissultani muutamia kuvia, mutta ei tullut ihan hirveästi sometettua, ja hyvä niin. 😉
Trinidadissa oli matkakohteistamme eniten turismia (tai sitten se tuntui siltä, kun turistit olivat pakkautuneet pienelle alueelle). Täällä myös törmäsin Tarja Haloseen!

Istuskelimme Casa de la musicassa noin yhdeksään saakka, jonka jälkeen suuntasimme takaisin majapaikkaamme. Väsyneenä päivän matkustamisesta ja uuden paikan tutkimisesta olimme valmiita nukkumaan jo kymmenen maissa illalla. Nukkuminen ei kuitenkaan onnistunut. Huoneeseemme e raikuivat lähistön casa de la musican, casa trovan, sekä varmasti ainakin kymmenen muun kuppilan live-musiikit. Oli torvea, pianoa, laulua, rumpuja, ja äänen voimakkuus kasvoi kasvamistaan. Korvatulpat eivät auttaneet. Yritin tehdä pääni ympärille viritelmiä peitoista, tyynyistä, jne., mutta silti olo oli kuin painajaismaisessa sirkuksessa. Onneksi lysti loppui noin klo 1.30, eikä kestänyt aamuun saakka. Oli ainut kerta, kun en Kuubassa nauttinut musiikista! 😀

Playa Ancon

Seuraavana päivänä lähdimme kastautumaan Karibianmereen. Pienen rahavaihtoruljanssin jälkeen (pankissa ei onnistunut, ja cadecaan eli rahanvaihtopisteeseen oli pitkä jono) hyppäsimme kerrosbussiin ja matkustimme reilun 10 km päähän Playa Anconille. Olimme alun perin harkinneet juuri Playa Anconia Kuuban rantakohteeksemme, ja ranta oli kyllä ihan hieno, mutta ei vetänyt lähellekään vertoja Cayo Guillermon upealle paratiisirannalle! Olin onnellinen, että olimme tehneet oikean valinnan. 😀

Bussissa kohti Playa Anconia
Playa Ancon

Vietimme rannalla kolmisen tuntia, ja välissä ehti jo iskeä nälkä. Löysimme rantakuppilan, jossa oli tarjolla pitsaa ja hampurilaista. Olisin tilannut vettä, mutta sitä ei ollut saatavilla. Sen sijaan tarjoilija luetteli litanian rommipohjaisia drinksuja. 😀 Ei auttanut kuin ottaa mojito. 😉

Ruoka ei tällä kerralla ollut kovin kummoista, ja rantakuppilan vessa oli myös reissun kamalin. (Skippaa muutama seuraava lause, jos et tykkää ällöjutuista.) Toisessa vessanpöntössä oli ripulikakkaa, toisessa pissaa – vessat eivät siis vetäneet. No, valitsin pissavessan. Ei ollut paperia. Eikä käsienpesupisteellä tullut vettä… mutta altaassa oli kakkapökäle! Hyi hitto! Onneksi meillä oli omat paperit, savetit ja käsidesit mukana. Pääsääntöisesti ravintoloiden vessat olivat kyllä siistejä, vaikka usein paperit puuttuivat, eikä vettä tullut (vinkkinä Kuuban reissua suunnitteleville).

Illalla päätimme korvata päivän huonon ruuan ja suuntasimme uudelleen syömään majapaikkaamme vastapäätä sijaitsevaan Vista Gourmet –ravintolaan. Siellä syötiin edellisenä päivänä maistuvat lounaat. Ravintolan kattoterassilta pääsi ihailemaan kaunista auringonlaskua. Söimme runsaan aterian, joka sisälsi alkupalabuffetin, pääruuan, sekä jälkiruokabuffetin. Juomineen ateria oli reissun kallein (70 cuc, eli noin 57 €), mutta Suomen hintaan verrattuna edullinen (otettiin alkudrinksut, sekä ruuan kanssa viiniä / olutta).

Trinidadin auringonlasku

Koska edellisenä iltana ei nukkumisesta tullut mitään, päätimme tänä iltana valvoa siihen saakka, kunnes soitto loppuu, ja istuimme iltaa Casa de la musicassa musiikista nauttien.

Pientä vatsavaivaa

Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus lähteä läheisille Parque El Cubanon vesiputouksille, mutta aamulla olivat molempien vatsat sekaisin, ja päivän suunnitelmat muuttuivat.  Vietin aamupäivän nukkuen ja iltapäivällä jaksoin hetkeksi lähteä ostamaan tuliaisia. Illansuussa yritimme käydä vähän syömässä ja istuimme hetken kattoterassillamme viimeisestä illasta ja Kuuban lämmöstä nauttien. Harmitti, että vesiputoukset jäivät näkemättä, mutta oltiin onnekkaita, että selvittiin reissusta näinkin pienillä vatsavaivoilla, eivätkä vaivat osuneet matkustuspäiville. 😉

Takaisin Havannaan

Niin koitti maanantai 12.3., ja oli suunnattava takaisin kotia kohti. Nyyh! Aamumme alkoi klo 9.00, kun taksi odotti meitä casan ulkopuolella. Jaettu taksi (josta jo mainitsin) ilmestyi kuin ilmestyikin paikalle! Meidän kanssamme samalla taksilla matkusti ukrainalainen pariskunta. Hinta meiltä kahdelta oli yhteensä 50 cuc (edullinen siis, jos vertaa Cayo Guillermon privaattitaksiin), ja saman verran olisimme joutuneet maksamaan bussimatkasta, joka olisi kestänyt melkein kolme tuntia pidempään. Matkaa oli reilu 300 km, ja ajoajan piti olla 4 tuntia, mutta meidän kaasujalkakuskimme kaahasi perille noin kolmessa ja puolessa tunnissa! Matka oli ehkä elämäni pelottavin. Turvavöitä ei tietenkään ollut, ja kuski hurjasteli 60 km/h rajoitusalueella yli 120 km/h. Oli mäkiä ja mutkia, ja kaasu vaan pohjaan. Pari äkkijarrutustakin tehtiin, ja kolari oli lähellä, kun hevoskärryt syöksyivät sivutieltä eteemme. Niin, ja se ilmastointi – sehän hoitui siten, että kuskin ikkuna oli apposen ammollaan. Takapenkillä posket hulmusivat tuulessa! 😀 No, onneksi päästiin perille turvallisesti.

Lentomme lähti vasta puoliltaöin, joten meillä oli vielä muutama tunti aikaa viettää Havannassa. Saimme laukut säilytykseen Marjatan casalle, ja lähdimme vielä kerran aistimaan Havannan tunnelmia vanhaan kaupunkiin.

Havannassa taas!

Viimeisenä päivänä saatiin reissun ainoat kunnon sadekuurot, ja Marjatta kertoili, että tulossa olisi viileä ja sateinen viikko. Tämä lievensi pikkuisen sitä harmitusta, että oli palattava kotiin. 😉

Viimeisen päivän lounas Havannassa oli herkullinen, ja ruokakin maistui jälleen pienten vatsavaivojen jälkeen.
Pidimme sadetta eräässä kuppilassa. Huom! Sikari on Kimmon, ja mulla vain rekvisiittana. Pitihän sitä nyt yksi sikarikuva saada matkalta. 😉
Tässä hieman kokeneempi tupruttelija. 😉
Havana – I miss you!

Loppumietteitä

Pohdin ennen matkaa, miten matkustaminen Kuubassa paikasta toiseen sujuisi, ja miten selviäisimme ilman ruokakauppoja. Matkat sujuivat yllättävän kivuttomasti. Lento, kyydit ja taksit tulivat sovitusti ajallaan – jopa etuajassa! Kuskien kaasujalat tosin pistivät pelottamaan. Kauppoja Kuubassa ei juuri ole. Näimme matkan aikana hedelmä- ja vihannestoreja, yksittäisiä lihakauppoja, pari apteekkia, ja ns. ”supermarketeissa” myytiin lähinnä vettä ja wc-paperia (tosin meille kerrottiin, että niitä ei aina ole saatavilla), sekä kaupasta riippuen ehkä sipsejä, olutta ja rommia. Havannan vanhassa kaupungissa näin pari vaatekauppaa (turisteille uskoisin), ja turisteille oli sekä Havannassa että Trinidadissa pari käsityötoria, joista mekin ostimme tuliaiset. Toreilla hierottiin vaihtokauppaa –  eräässä kojussa myyjä olisi halunnut vaihtaa aurinkolasini ihan mihin vain, mitä pöydällä oli tarjolla, mutta harmi laseissani oli voimakkuudet – olisin muuten mielelläni luopunut niistä. Toisessa kojussa puolestaan haluttiin vaihtaa päälläni oleva mekko myynnissä olevaan mekkoon. Myös shampoita ja suihkugeelejä kyseltiin pariin otteeseen. Pulaa yleishyödykkeistä siis on.

Kuuban parhaat:

  • musiikki, musiikki ja vielä kerran musiikki
  • maan ainutlaatuisuus (mm. amerikanraudat, hevoskärryt, Havannan ja Trinidadin arkkitehtuuri)
  • ystävälliset ihmiset
  • rento meininki
  • turkoosi meri ja valkea hiekka
  • kattoterassit
  • mojitot ja pina coladat 😉

Petyinkö matkalla johonkin? En pettynyt. Kuuba yllätti positiivisesti, ja ihastuin maahan pahemman kerran. 😉 Petyin ainoastaan itseeni, kun en saanut itsestäni irti lähteä rohkeasti salsabileisiin. No, onpahan syy palata takaisin! <3

Kuubaa ikävöiden,

Kirsi

Ps. Kuuban matkakertomuksen 1. osa (Havanna) löytyy täältä, ja 2. osa (Cayo Guillermo) löytyy täältä. Kuuban matkan ennakkovalmisteluista kirjoittelin täällä.