Tammikuun resepti

Täytetyt paprikat

Tein viikonloppuna pitkästä aikaa täytettyjä paprikoita. Tuli tosi hyviä, joten aattelin postata reseptin myös teille.
Paprikat voisi halkaista yhtä hyvin myös toisinpäin.

Leikkasin paprikoista ”hatut” pois ja poistin kantaosasta siemenet. Pehmitin paprikoita mikrossa muutaman minuutin ajan. Ripottelin paprikan sisälle hieman suolaa ja pippuria. Täytteeksi laitoin kuskusia, fetajuustoa, oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia, tuoretomaattia, sipulia, valkosipulia, sitruunanmehua, oliiviöljyä, kapriksia, valkoviinietikkaa, suolaa ja pippuria. Ja päälle juustoraastetta. Kuskusin tilalla voisi käyttää esim. riisiä tai ohrasuurimoita. Päädyin kuskusiin, koska oli kamala nälkä, ja se valmistuu nopeasti. 🙂 Valmistin ensin siis kuskusin, jonka jälkeen lisäsin joukkoon muut ainekset, täytin paprikat, ripottelin pinnalle juustoraastetta, pistin ”hatut” päälle ja laitoin 225 asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Nam!

Paprikat voisi täyttää myös vaikkapa jauhelihalla, soijarouheella tai sienillä.
Terkuin, Kirsi
Kommentit (2)
  1. Voi kun herkullisen näköisiä. Näitä teen kyllä itsekin tulevana viikonloppuna. Kiitos ohjeesta 🙂

  2. I wanna discuss to used for navigation If it doesn’t work as expected, it causes a lot of problem the Windows
    https://fixforwindows.com/directory operating system with issues with your printer and its malfunctions so let you check this website if you have trouble in it.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *