Lontoo, oi Lontoo!

Hello there!

Greetings from London! Vietin Lontoossa viime viikolla kolme upeaa päivää mun siskon perheen kanssa ja haluan jakaa vähän reissukuulumisia. 🙂

London calling!
London calling!

Lähdettiin matkaan aikaisin keskiviikkoaamuna (herätys oli viideltä aamulla, auts!). Mua jännitti lähteä reissuun, sillä kuten edellisessä postauksessani kerroin, olin juuri satuttanut selkäni, ja hermoilin, miten tulen pärjäämään sen kanssa, kun pelkkä vaatteiden päälle pukeminen oli hankalaa. Matkaan lähti siis iso kasa särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja.

Lennettiin Norwegianilla Gatwickin kentälle, josta on kätevä 30 min. junamatka Victoria Stationille. Siellä hypättiin metroon kohti hotellia. Meidän pysäkki oli Earl’s Court,  ja meidän hotelli Westbury hotel sijaitsi parin sadan metrin päässä metropysäkiltä. Alue oli ihana. Hotelli sijaisti rauhallisella kadulla, ympäristössä oli kauniita taloja, ja kulkuyhteydet olivat erinomaiset.

Lontoo (3)
Meidän hotellin katu.
Lontoo (36)
Samainen katu toisesta näkövinkkelistä.
Lontoo (2)
”Lähipubi”
Lontoo (30)
Kävelyreitillä metrolta hotellille. Tuo keltainen talo on mun lemppari!
Lontoo (38)
Samaisen kävelyreitin varrelta. Ihania taloja!

Ensimmäinen turistikohteemme oli lelukauppa Hamleys. Meidän retkiseurueeseen kuului  5-vuotias tyttö (mun kummityttö), sekä 13-vuotias poika, ja voitte vain kuvitella, miten innoissaan he olivat 6-kerroksisesta lelukaupasta, joka oli täynnä leluja, hälyä ja toimintaa. Huh!

Kaupassa oli mm. legoista rakennetut kuninkaalliset.
Kaupassa oli mm. legoista rakennetut kuninkaalliset.

Ensimmäisen päivän kruunasi illalla Lion King –musikaali, joka oli jotain aivan mahtavaa! Jos joskus on se mahdollisuus nähdä, niin suosittelen! Mahtavaa musiikkia, hienot kulissit, nerokkaasti toteutetut eläinhahmot, upeaa tanssia, huumoria, kylmiä väreitä… Mä nautin melkein liikutuksen kyyneleet silmissä! Väsymys vain vähän verotti. Aamu oli tosiaan alkanut viideltä, koko päivä oltiin menossa, ja show-time oli Suomen aikaa klo 21.30, joten esityksen päättyessä puolen yön maissa oli porukka valmista tavaraa nukkumaan. 😀

Toisen päivän aamuna, eli helatorstaina suunnattiin katsastamaan Buckingham Palace. Meidän 5-vuotias oli erityisen kiinnostunut palatsissa asuvasta kuningattaresta.

Lontoo (32)

Lontoo (20)

Tästä jakaannuttiin kahteen porukkaan, joista toinen suuntasi Harry Potter Tourille ja toinen Lontoon eläintarhaan.  Mä pääsin eläintarhaan, joka on yksi Euroopan vanhimpia, ja perustettu vuonna 1828. Päivä oli ihana: aurinkoa, rentoa kävelyä ja eläimiä, kuten leijonia, pingviineä, apinoita, kirahveja, virtahepoja, seeproja, flmingoja, pelikaaneja, ja meille tutumpia poroja! 😀 Alue oli mukavan suppea ja sitä oli kiva kiertää kävellen, mutta ihan kaikkea ei jaksettu kiertää katsomassa.

Lontoo (24)

Eläintarhasta suunnattiin Camden Towniin, joka oli ennakkoon yks mun suosikkikohteista. Camden town on tunnettu vaihtoehtokulttuurien kehtona, erilaisista markkinapaikoista, street food -ravintoloista, pubeista, sekä musiikkikeikoista. Ja hauska, mielenkiintoinen ja värikäs paikkahan se oli. Ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikka tupaten täynnä ihmisiä (niin kuin koko muukin Lontoo). Täältä olis ollut ihanaa ostella kaikkea kivaa, mutta onneks mulla oli vain käsimatkatavara mukana, joka oli jo menomatkalla tupaten täysi, joten rahat säästyivät. 😉

Lontoo (18)
Camden Townin rakennukset on värikkäitä ja persoonallisia. Mulla ei ollut mukana kunnon kameraa, vaan räpsin kuvia kännykän huonolla kameralla, joten kuvat eivät tee paikalle oikeutta.

Lontoo (23)

Lontoo (25)

Lontoo (40)
Markkinoilla olis löytynyt paljon kaikkea ihanaa ostettavaa.
Lontoo (15)
Ja myös kaikkea erittäin mielenkiintoista, kuten esim. tällaisia täytettyjä eläimiä.
Lontoo (33)
Camden Town on ollut punkkareiden kotipiha, ja näköjään sieltä löytyy vieläkin janoisia punkkeja. 😉
Lontoo (28)
Amy Winehouse asui Camden Townissa.

Kolmantena päivänä suunnattiin Thames-joen rannalle ja tarkoituksena oli kokea maailmanpyörä London Eye. Jonot olivat kuitenkin niin pitkät, että niissä olisi mennyt useampi tunti, joten päätettiin skipata London Eye ja suunnata uudelleen Camden Towniin, koska osa porukasta oli edellisenä päivänä missannut.

Lontoo (13)

Camdenista matkustettiin bussilla Notting Hilliin. (Metrolla pääsee nopeammin, mutta bussin kyydistä näkee samalla maisemia).

Punaisessa kerrosbussissa, ja tietenkin yläkerrassa! 🙂

Huomattiin, että aika rupesi olemaan kortilla, koska meillä oli tehtynä illaksi pöytävaraus erääseen pubiin, joten bussista hypättiin taksiin ja mentiin Nottinghillin läpi pikakelauksella taksin kyydissä Notting HIll -elokuvasta tutuille siniselle ovelle ja kirjakauppaan.

Lontoo (26)
Kuuluisa Notting Hillin kirjakauppa

Lontoo (42)

Lontoo (35)

Taksista ihailin Notting Hillin aluetta. Kauniita taloja ja kivoja pikkukauppoja, joita olisi ollut kiva kierrellä, mutta ei auttanut muuta kuin suunnata hotellille, ottaa kamat kantoon, käpsytellä metroon, siitä junaan kohti Gatwickia, taksilla läheiseen Horleyn kylään ja syömään. Ye Olde Six Bells oli ihanan tunnelmallinen ravintola ja ruoka oli hyvää. Kruunasi viimeisen illan!

Lontoo (41)

Yö vietettiin oikein kivassa Premier Inn –hotellissa, josta seuraavana aamuna aikaisen herätyksen jälkeen pääsi nopeasti lentokenttäbussilla kentälle. Nautittiin kentällä yks parhaita aamupaloja ikinä.

Lontoo (37)

Lontoo (4)

Puntia oli vielä vähän jäljellä, ja melkein myöhästyttiin lennolta niitä kuluttaessa. 😉 Onneksi ei kuitenkaan, ja Helsinki-Vantaalta matka jatkui Onnibussilla onnellisesti takaisin Jyväskylään.

Lyhyellä kolmen päivän reissulla näki Lontoosta vain osan, mutta kaupungista sai kuitenkin hyvän kuvan.

Erityisen mieleenpainuvaa olivat:

  • Ystävälliset ihmiset ja rento tunnelma
  • Upea musikaali
  • Hyvää ruokaa. Englannista saa muutakin kuin rasvaista ja raskasta ruokaa!
  • Camden Town
  • Rento päivä eläintarhassa
  • Kauniit kukkivat puut
  • Kauniit, vanhat rakennukset
Lontoo (27)
Kahvia, pannukakkua ja postikorttien kirjoittelua.
Lontoo (19)
Ihania, kukkivia puita oli joka puolella.
Lontoo (9)
Lontoon kaduilla tuli tallusteltua.

Mistä en niin välittänyt:

  • Ihmispaljous ja liikenne
Ihmisiä riittää..
Ihmisiä riittää..

Suosittelisinko Lontoota? Ehdottomasti! 🙂

Terkuin, Kirsi

PS. Niin, miten sitten pärjäsin selkäni kanssa? Olosuhteisiin nähden lääkityksen kera ihan hyvin. Välillä sattui vähän enemmän, mutta pärjäsin. Tosin viikon aikana selkä ei ole juurikaan parantunut, joten jumppaamaan en vielä pääse, nyyh! Sain ”reissutuliaisena” myös flunssan, joten kärsitään nyt sit kaikki kerralla. 😀

PPS. Tuleekohan mulle tapa helatorstaina matkustamisesta? Viime vuonna vietin helatorstaita Pariisissa, ja se matkakertomus löytyy täältä.

 

 

 

kirsinkuntopiiri

Moi! Olen Kirsi - intohimoinen liikkuja ja muiden liikuttaja. Haluan liikuttaa myös sinua. Tervetuloa mukaan kuntopiiriini!

8 vastausta artikkeliin “Lontoo, oi Lontoo!”

  1. Vautsi, miten ihanan idyllinen ”kotikatu” teillä onkaan ollut! Lontoo on kyllä aivan huikea kaupunki ja mä ainakin yllätyin ekalla reissullani positiivisesti siitä, miten kovasti viihdyinkään siellä – en jotenkin uskaltanut odottaa liikoja, kun kaikki aina kehuvat sitä niin estottomasti ja aattelin vähän, että onkohan tää nyt vähän yliarvostettu ja liikaa hehkutettu matkakohde. No, eipä ollut… 😉
    …ja voi, musikaalit! Leijonakuningas oli takuulla UPEA 😀 Oon käynyt katsomassa Oncen Lontoossa ja se oli ihan mahtava, kuten myös pari viikkoa sitten NYCissä katsottu Finding Neverland. New Yorkissa olis mennyt The Lion King, mutta tällä kertaa alennushintaiset liput saman illan näytökseen veivät sitten voiton ja Disneyn seikkailut jäivät ens kertaan. Sitä odotellen!

    Hyvä, että pärjäilit myös selän kanssa! Tsemppiä sen kanssa elämiseen ja pikaisia paranemisia 🙂

    • Joo, Lontoo on ihana! Itsea asiassa mulla jäi mainitsemata, että oon yläasteella kielikurssin yhteydessä käynyt Lontoossa päivän, mutta muistin sieltä tyyliin vain Madame Tussaud -vahakabinetin. 😀 Silloin kyllä jäänyt tyystin huomaamatta kaikki nuo ihanat rakennukset. 🙂 Mä en ollut koskaan aikaisemmin kokenut tuollaista isoa musikaalia, joten oli kokemus jo sinänsä.

      NYC mulla on vielä kokonaan kokematta. Sielläkin olis mielenkiintoista päästä käymään, vaikka yleensä nautinkin enemmän luonnnon rauhasta kuin suurkaupunkien vilskeestä. Mutta kyllä niissäkin on jotain, mikä vaan viehättää. 🙂

      Kiitos paranemistoivotuksista! 🙂

  2. Voi että teillä näyttää olleen aivan ihana loma! Ja vielä sattunut noinkin hyvä sää, Englanti kun on välillä aika arvoituksellinen sään suhteen.
    Olen itse käynyt kahdesti Lontoossa ja pakko sanoa että tykkään kaupunkina siitä todella paljon. On niin paljon nähtävää luonnosta kulttuuriin. Varmasti menen käymään vielä siellä uudestaan. Enemmän kuin kerran heh!

    • Joo, onneks oli kelit kohdillaan! 🙂 Kesällä suunnataan Skotlantiin, ja siellä saattaakin sitten sadella aika lailla… toivottavasti ei kuitenkaan aivan koko aikaa! 🙂

    • Moikka! Kyllä oli 5-vuotias mukana, mutta nukkui puolet ajasta, koska ajankohta oli hieman liian myöhäinen. 🙂 Mutta sen mitä näki, niin tykkäsi, eikä ollut liian pelottava. Tarina oli toki jo entuudestaan tuttu elokuvasta. 🙂

    • Kiva kun vastasit, omaa reissua lapsen kanssa suunnittelen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta